Joulu tulee - oletko valmis?

Vuosi kääntyy ehtooseen. Suurin osa vuoden 2010 pettymyksistä on selätetty ja on aika viettää viimeiset viikot vuosikymmenen avausvuodesta. Iloksemme voimme huomata, että kuluneelle vuodelle riehakkaasti asettamamme uudenvuodenlupaus on saatu pidettyä: pystymme yhä näkemän itsemme peilistä. Hyvä syy siis nostaa glögilasin takana muutama sormi pystyyn ja pienellä virneellä tuulettaa voitonmerkkiä. Taas selvittiin!

Joulu tulee siis tulee väistämättä. Kinkut vaanivat nurkan takana, rosollin karvas kastike on naamioitunut viekkaasti herkullisen marjarahkan kuosiin ja kuusen neulaset odottavat herkeämättä mahdollisuutta päästä rapisemaan olohuoneen lattialle jalkapohjia pistelemään. Pipareita sentäs riittää, perinteiseen tapaan pidettiin muutama ylimääräinenkin minuutti 200 asteessa. Jos jokaisella pilvellä sanotaan olevan hopeareunus, niin näin pimeän vuodenajan juhlan kunniaksi on jokaisella possulla uljaasti piirteitään leivinpaperia vasten korostava hiilireunus.

Kyntteliköt on niin ikään nostettu ikkunoihin - ainakin sikäli, kun ne suostuivat toimimaan. Eipä tainnut viime joulusta muistua enää mieleen loisteen tehokkaasti torpedoivat muutamat palaneet polttimot, jotka törröttävät keskellä rivistöä mustina kuin nokikepit. Noh, polttimothan ovat jälleen välipäivinä halvempia tarjouskoreissa, täytynee pitää mielessä sitten ensi joulua varten. Olisihan se kiva tietty tuohon kuuseenkin laittaa kynttilät tänä vuonna, toisivat hieman valoa olkkariin. Pahaksi onneksi taisi tulla loppiaisena aikalailla kiireessä purettua edellisen kuusen jäljiltä vyyhti laatikkoon, nyt se muistuttaa enemmänkin pihakoivun latvassa viiman mukana vaappuvaa tuulenpesää, kuin jouluvaloja. Muistuttaa sikälikin, että muutaman lampun ollessa pimeänä, loputkin lakkoilevat ja näky hakee vertaistaan lohduttomuudessa. Nice.

Muutama joululahjakin on tullut hankittua kuusen alle, saadaan pidettyä pientä jännitystä ilmassa. Mitä mahtaakaan pitää sisällään mm. vuosittain huikean comebackin tekevä suorakaiteenmuotoinen lahjapaketti, jota heiluttaessa kuuluu tasainen rapina? Paketti, jonka sokea Reettakin yksinomaan kuuloaistin perusteella arvioisi Pandan konvehtirasiaksi, joita myydään jälleen marketissa aivan liian monen paketin erissä huikeaan tukkuhintaan. Muovikääreen tarratkin on valittu ajan henkeen sopivasti, ovat punaisia ja kertovat iloisen tervehdyksensä: "Parasta ennen 27.12.2010". Kyse on muuten sattumalta samasta päivästä, jolloin kinkku ja perunalaatikko alkavat hiljalleen hiipiä jo korvistakin ulos. Sattumaako? Ehkä.

Yö on yhtä kylmä teille molemmille

Hän on se tyyppi, jota aamulla ennen unohduksen humalaa häpeät. Hän on se hahmo, jonka kanssa seikkailun laitat aina kännin piikkiin. "Selvinpäin en ikinä olisi..." ja kuitenkin lähdit. Aikasi häpeät, koitat aktiivisesti unohtaa ja myöhemmin lopulta unohdatkin. Kännin piikkiin nämä on ennenkin laitettu, siinä se harkintakyky muutenkin sumenee. "Sori vaan, mutta kai sä ymmärrät..." Toki, eihän mikään hänelle sanottu tarkoita mitään, eihän? Helpompaa ja parempi niin.

Et ole koskaan miettinyt, mitä hän tekee tai kuka hän on. Jos joskus jotain tapahtui, ehkä hän sen silloin kertoi, muttei se kiinnostanut. Silloin hän oli sinulle pakollinen paha, kuin itsetuntosi märkä ja kylmä laastari. Jos joskus hänen kanssaan päätyisitkin sanailemaan, todennäköisesti itsetietoisesti ohjeistaisit häntä elämään oikein. Kertoisit hänelle kuinka puhua, seistä ja pukeutua. Olethan niin aulis ja jalo luonne, silkkaa hyvyyttäsi häntä opastat. Onhan sen oltava päivän selvää, että hän sinua ihailee, ei harmaus voi milloinkaan astua tasollesi.

Nuo etäisesti tutut kasvot muistat kuitenkin jostain. Hänet löytää pikkutuntien kiertävä katse yksin sivupöydästä istumasta puolityhjän lasin takaa. Hän on silloinkin viimeinen vaihtoehto, lyhin tikku ja pettyneen itsetunnon hatara oljenkorsi. Tätä ei tarvitse muistaa myöhemmin, eikä tuntea häntä kadulla tai kaupassa. Viikon katumus, kahden kylmyys ja hetken välttely. Aika siivoaa kuitenkin ihmiset ja muistot pois tieltä, niin on tehnyt ennenkin.

Häntä et näe ystäviesi kuvissa, joita he esittelevät. Jos hän johonkin kuvaan onkin sitten eksynyt, et sinäkään kiinnitä huomiota siihen taustalla seisovaan harmaaseen massayksilöön. Siellä seinustalla olet varmasti nähnyt hänet kuljeskelemassa, ikään kuin statistina elokuvassa täyttämässä ravintolaa. Hän on, muttei merkitse.

Ehkä muistatkin sanoneesi hänelle kuitenkin joskus muutaman muunkin sanan, nimittäin kun tarvitsitte paria lisätuolia ja hänen pöydässään ne olivat vapaita vietäviksi. Sama pöytä on ollut tyhjä monena muunakin iltana. Kuitenkin sisimmässäsi tiedät, että valomerkin jälkeen yö on yhtä kylmä teille molemmille.

Mikä helvetti siinä on, kun ei kiinnosta?!

Mikä helvetti siinä on, kun ei kiinnosta lukea tenttiin!? Aika valuu sormien välistä, paine kasvaa ja saamattomuus riepoo, mitään en osaa!! Silti sitä kiemurtelee siivoten, surffaillen netissä, siirtelee kirjoja paikasta toiseen, katsoo telkkaria, selaa näennäisesti muistiinpanoja. Ei siitä silti tule yhtään mitään, ei tänään jaksa keskittyä! Epämääräistä jallailua ja ajanhukkaa. Ajatukset harhailee viikonlopussa, kavereissa, harrastuksissa ja siinä, että koska olikaan seuraava mahdollisuus uusia tämä tentti, joka menee huomenna aivan reisille! Ehkä sitä voisi laittaa kellon soimaan aamulla todella aikaisin ja sitten lukea siinä aamukahvin lomassa… (totuus: Snooze->Snooze->Snooze ->->-> ketullinen kiire ja aamupalakin jää välistä)

Mikä helvetti siinä on, kun ei kiinnosta tehdä töitä?! Istuskellaan ja pyöritään, siirrellään papereita, tuskaillaan kasaantuneita projekteja, vilkuillaan kelloa, juodaan kahvia, surffaillaan intrassa, lähetellään roskaposteja ja häiriköidään työkavereita. Kaikki jää tekemättä, tulee pirullinen kiire ja stressi vyöryy yli äyräiden. Mutta kun ei vaan kiinnosta! Vilkuillaan taas kelloa, kohta voisi lähteä kotiin, olikos sitä liukumia tai ylityövapaita pidettävänä…

Mikä helvetti siinä on, kun ei kiinnosta kuntoilla?! Taas lykätään uuden kuntoilubuumin aloittamista huomiselle, silloin varmasti tulee lähdettyä ja on kova draivi. Syödään, juodaan, mässytetään ja paisutaan kuin pullataikina. Koko ajan on huono omatunto ja tuntuu, että keskivartalo pursuaa vaatteiden välistä ulos, valuu tuolilta kohti lattiaa ja jatkaa laavavyöryn lailla matkaansa pitkin permantoa. Ällöttää istua, maata, kävellä ja seistä. Mutta kun ei tule lähdettyä salille, eikä oikein ole kaveriakaan, eikä sitä oikein yksin viitsisi ja vähä on köhääkin tässä (*köh köh*), eikä oikein kiinnosta!

Mikä helvetti siinä on, kun ei kiinnosta siivota?! Pöydät on täynnä roinaa, paperit ihan sikin sokin, puhtaat kahvikupit loppuu kaapista, tiskipöydälle ei mahdu enää mitään, vaatteet lojuu pitkin makkarin ja olkkarin huonekaluja sekä lattiaa, eikä oikein ikkunoistakaan näe ulos. No onneksi Facebookin chatissa sattuu olemaan joku moimoi-tuttu, jonka virtuaaliseuraan paeta tätäkin päälle puskevaa kaaosta. Ei tehdä tänään mitään, minkä voi huomennakin jättää tekemättä!

Ei vaan kiinnosta!!!!

Antakaa mäkin neuvon, mäkin olen oikeessa!

Siitähän tässä nyt lähdetään, että vika ei ole meissä. Sehän tästä nyt vielä puuttuisi, että itseään pitäisi ruveta syyttämään ja omia tekojaan pohtimaan, jopa kenties oikeutusta ja oikeudenmukaisuutta punnitsemaan. Sitä paitsi mehän emme teitä tarvitse, ellette ole kiltisti. Kyllä te sitten surette, kaipaatte ja tekojanne mietitte, kun meitä ei enää ole. Sitten sitä kyllä niin vuolaasti itketään ja hattu kädessä kuljeskellen mutistaan, että ”miksei tullut kuunneltua ajoissa”. Niin se vaan menee. Nyt ei ajatella yhtään, ei sitten niin ollenkaan. Ettäs kehtaattekin mokomat.

Tässä sitä on raadettu ja kaikki tehty valmiiksi, vaan niin seisoo palkkana lopussa vain kiittämättömyys ja röyhkeys. Aina pitäisi saada enemmän lisää, mikään ei riitä, eikä missään ole kohtuutta. Mihinkään ei muka voi tyytyä, kun sitä niin pitää muka nähdä ja kokea. Kyllä sitä siinäkin olisi ihan hyvä olla, kun vaan malttaisi hiukan. Ja aina sitä pitäisi olla pääsemässä eteenpäin ja etsimässä sitä sun tätä. Sellaisia odotuksia meille asetetaan, että pitäisi puolestaan tehdä ja nostaa ylöspäin. Tämä tässä ei kelpaa, eikä tässä yhtään jakseta kehittyä. Jos hiukan viitsittäisiin odottaa ja siinä miettiä sitä tulevaisuutta, niin kummasti auttaisi. Vaikka nyt vuosikymmenkin ens alkuun, tulisi sitten hieman sitä perspektiiviäkin… Kyllä se teidänkin aikanne vielä sieltä tulee aikanaan, ei tässä muutkaan ole noin vain päässeet tänne asti!

Niin ja sinäkin siinä vielä! Kaikki passattiin valmiiksi, maitoa ja keksejä nenän alle. Kyllä se ihminen on sentä hauska otus. Vaikka kaikki on niin kauhean kivasti ja helppoa siinä olisi oleskella, niin ihan piruuttaan se itse menee ja ehdon tähden heläyttää paskaksi sen asetelman kuin lattialle tippuvan kristallikruunun. Tietää kyllä varsin hyvin, ettei siitä hyvä heilu, mutta kun pitää nähdä se itse. Ei sitä muuten voi uskoa. Pienellä pitää mennä ja pilata kaikki, laittaa asetelma uusiksi ja sekoittaa muidenkin elämä. Seikkailunhaluako? Uskoo ken tahtoo (tulla vedätetyksi)... Niin ja kyllähän se liika seesteisyys, selkeys ja turvallisuus ärsyttävät, onhan se päivän selvää. Taitaa se elämä olla tottavieköön liian sopivaa!

Niinhän se vaan tuppaa olemaan, että meistä kaikkein viisaimpien kuorossa kovaäänisin on aina eniten oikeassa. Hän se kyllä tietää parhaiten ja tekee sen tiettäväksi varsin yksiselitteisesti. Ja sitä paitsi, miksi ottaa pää pois perseestä, jos siellä on lämmintä?

Sinun aurasi paino

Odottivat sinusta seuraavaa suuruutta. Luottivat kiistattomiin lahjoihisi. Tuohon viiltävään älyyn, niihin päättäväisiin otteisiin, siinä omassa ajassaan ja tilassaan poikkeukselliseen sulkakynään. Yhtälailla myös kykyysi hallita ja kietoa ihmisiä otteeseesi, taipumukseesi käsitellä taitavasti muita. He luottivat siihen, että opettamalla sinulle hyvän elämän kehän, voisivat valjastaa sinut kohti suurempaa. Sait täyttää reppusi sinulle annetuilla yksioikoisilla totuuksilla ja vain sitä tavoitetta palvelevilla opeilla.

Sinulle opetettiin huolien kantamisen ja oikeaoppisen viisastumisen taidot jo lapsuudessa. Tiesit jo hiekkalaatikolla ne ongelmat sekä epäkohdat, joilla maailma tulee sinua riivaamaan. Leikeistä sinua pyrittiin ohjaamaan toimiin, joilla voisit olla hyödyksi. Tehokkuus oli oppi alusta alkaen. Jo ensiaskeleista alkaen koitti korkea aika toimia suunnitelman puitteita noudattaen.

He pitivät sinusta huolta, kannustivat ja tukivat. Sinulle opetettiin yltäkylläinen elämä ja oikeiden arvojen puitteissa sinun annettiin ohjautua tarkoitetuille urille hellässä, joskin hyvin määrätietoisessa opastuksessa. Todellisen tarkoituksen pukivat välittämisen ja lämmön kaapuun. Sivistyneinä tiesivät, että avustettu itseohjautuminen palvelisi erinomaisesti sinun kehittymistäsi optimaalisella tehokkuudella.

Pitivät kuitenkin vaivihkaa mielessäsi näppärin sanakääntein sen, minkä hinnan joudut vuosien valuessa maksamaan tästä kaikesta.  Vuosien työllä mieleesi iskostettu malli sai sinut hengittämään ja hymyilemään oikeassa rytmissä, tekemään kaiken oikein. Olit kuin veistos, olemus viimeistä piirtoa laskelmoitu ja intellektuelli. Sisältä systemaattinen ja ahne kone, sweet beast le royal. Silti yksityisyyden esiripun laskeuduttua ajoittain sinun elämäsi näyttämön reunalla, vuodatit kulisseissa tyhjyydestä kumpuavia kyyneleitä narrimaskin alta yksin istuen, kädet polviin nojattuna ja tunteesi vahvoihin kämmeniisi tarkoin peittäen. Ihmisyyttäsi suojelevaa heikkoutta ei koskaan pakattu reppuusi evääksi.

Pian sinulla oli valta käsissäsi kaikesta siitä, mitä kohtasit. Heillä oli kuitenkin valta sinusta. Heillä oli arvot, voima sekä pyhitetyt keinot. Vahvoilla hartioillasi kannoit suuria odotuksia, suurempia paineita ja suurimpia velvollisuuksia. Olit tahtomattasi ja tiedostamattomasti myynyt sielusi. Saisit rauhan vain silloin, kun he soisivat sen sinulle. Olit heidän luomuksensa, heidän muokkaamansa ja heidän muotokuvansa. Vaikkei kukaan sanonut sinulle sitä ääneen, tiesit olevasi heille velkaa koko elämäsi ja olemuksesi. Olit heille velkaa päättäväiset otteesi, kuten oli myös johtajan luontosi lahja heiltä. Sulat hatussasi ja ansiot vyölläsi olit poiminut heidän pedattuaan nuo kaikki eteesi.

Jos sinut olisi kohdannut rakkaus, se olisi vaatinut heidän hyväksyntänsä. Heidän olisi pitänyt varmistua, rakkautesi kelvollisuudesta asemaan, joka sinun rinnallesi ajan ollen petautuisi. Heidän olisi pitänyt olla myös selvillä siitä, ettei rakkaus yritä saada sinua kääntymään kaikkea sitä vastaan, minkä he ovat sinulle osoittaneet olevan yksiselitteisesti oikein. Usein tunsit, ettet edes uskaltaisi etsiä onneasi, vaan antaisit mieluummin periksi tuossa sielusi ja sisimpäsi onnen etsinnässä. Ahneuksissasi laskit, että voisit kanavoida tuottamattomasta ja, rationaalisuuden sijaan ikävästi epävarmasta, sielunkumppanuudesta säästyvän energian palvelemaan sitä tarkoitusta, jota kohti sinua jalostettiin. Unohtamalla itsesi ja keskittymällä tärkeimpään sinulle asetettuun tavoitteeseen voisit olla tehokkain ja suurin, etsiä tasapainoa, arvostusta ja tyydytystä yksinäisen alfan keinoilla. Samalla olisit saanut siirrettyä huomiota muualle tuosta arasta alueesta ja ehkäpä hetkittäin valvovan silmän välttäessä etsinyt pieniä kuplia, joiden kautta tuntea aavistuksenomainen häivähdys toisenlaisesta onnellisesta arjesta, jonka olemassaoloa ei sinulle kirjoitetuissa opeissa koskaan myönnetty todeksi.

Kaiken sen alla kamppailit tasapainoa etsien. Kaivaten totuutta, etsien ohjetta, vähätellen kenenkään kykyä ymmärtää sinun aurasi paino. Kaikkien asetettujen tavoitteiden kanssa etsit epätoivoisesti häivähdyksiä ihmisyydestäsi. Näkymättömät kädet kurkullasi tiukensivat kuitenkin otettaan yhä vain voimallisemmin ja painoivat sinua alaspäin kohti sitä roolia, johon sinut oli laskettu. Taivaan sijasta sinun rajasi tulisi olemaan heidän valmiiksi luomansa valtakunnan lasinen katto ja sinun onnellisuutesi kivijalat määritelty miltei puritaanisin opein niin, että osaisit toimia tarkassa järjestelmässä. Tuossa asetelmassa, jossa olisi valmiina kaikki se välttämätön, mitä näennäisesti siinä niin sanotussa ”elämässäsi” tarvitsisit. Esimerkillisen tehokas ja uljasta kiiltokuvaa peilaava mallielämä oli valmiina odottamassa vain sitä, että sinut julistettaisiin valmiiksi.

Tärkeintähän oli, että sinun tarinasi muistettaisiin ylväänä.

Tänään hän on suurempi

Tänään hän päätti kasvaa suuremmaksi. Hän seisoo selkä suorassa ja katsoo eteenpäin. Hänellä on silmissään tuli ja poskipäillä päättäväisyys. Noilla kasvoilla siintää satumaa. Voi hyvin sanoa, että hänen ilmeensä on ladattu. Tässä voimassa hänen hiuksensa eivät anna periksi tuulelle. Ne eivät taivu tuulessa, vaan ne taivuttavat tuulen. Hänen jalkansa seisovat kalliolla vakaammin kuin kallio lepää isänmaan kamarassa. Tänään hänen seisoessaan suurena siinä, kuumuuskin kavahtaa hahmoa ja pakenee vahvempansa edessä.

Tänään hän päätti oppia kirjoista viisauden. Tänään hän luki läpi tiedon ja tunsi vallan. Hänen vahvassa hahmossaan lepää toivo. Hän ei vain oppinut tuntemaan tietoa ja tuntemusta, sillä nyt hän luo viisautta ympärilleen. Seistessään siinä hän itse on viisauden mitta. Miten hän ikinä sanoisikaan asioiden olevan, näin ne taipuisivat suurempaan tahtoon. Hänellä on otteessaan se kaikki.

Tänään hän ei pelkää. Tänään hän ei enää ole epävarma, sillä hän tietää olevansa sen kaiken yläpuolella. Tänään hän pitää viholliset ja toisinajattelijat lähempänä kuin koskaan, mutta vain siksi, että saa osoittaa näille viisautensa myötä asioiden oikean tolan. Opettaa tiedon kasvavan humalan.

Tänään hänen kuitenkin pitää vielä oppia hyvyys. Tänään hänen pitää myös oppia valta sekä teot. Hänen pitää oppia vastuu ja keinot, joilla hallita viisautta. Hänen täytyy tyynnyttää veren myrsky ja valjastaa verensä voima palvelemaan katseen paloa. Tänään hänen täytyy päästä eroon niistä tyhjistä hetkistä seinien alla, kun hän tuntee kuinka veri haluaisi paeta suonistaan. Hänen täytyy kahlita tunteet, kääntää vahvin energia johtamaan eteenpäin kuin elävän mieli. 

Ehkä jo tänään on stabiili ja yksiselitteisen vahva. Ehkä jo tänään hän on enemmän kuin muut. Ehkä vahvin tahto vihdoin lakaisee tieltään heikkouden seitit ja kaataa järjestelmän lasiset aidat. Silti vain on kaiken tuon takana myös suuruudessa sarkaa. 

Älä pidä minua ystävänä

Niin usein olen kokenut oloni vaivautuneeksi pyyntöjesi ja ehdotuksiesi vuoksi. Velvollisuudentunnosta olen suostunut sillä hetkellä ideaasi, olen hymyillyt ja muodon vuoksi pitänyt sitä hyvänä ajatuksena. En toisaalta tohtisi menettää kasvojani edessäsi, sillä kunnia on minulle tärkeä asia. Haluan siis jättää sinulle siinä hetkessä kasvokkain mahdollisimman hyvän kuvan, herättää luottamusta ja säilyttää lämpöiset välit, sillä saatan hyvinkin tarvita sinua jossain vaiheessa. Ehkä jopa voisin jollain tavoin hyötyä sinusta tai sinun kontakteistasi.

Olen kuitenkin osin tietoisesti ja osin silkkaa piittaamattomuuttani unohtanut ideasi, toiveesi ja pyyntösi sinun kadottua näköpiiristäni. Samoin olen tehnyt sen jälkeen, kun olen katkaissut puhelumme, heittänyt paperinkeräyskasaan lähettämäsi kirjeen tai sulkenut tietokoneen chat-ikkunan. Tunnen usein sydämen pamppailua, hetkellistä ahdistusta ja jopa hikoilen, kun sinä pyydät minulta jotain. Se hetki, jolloin kirjeesi putoaa kädestäni tai puhelu katkeaa, tuntuu vapauttavalta samalla tavalla kuin kahleistaan vapautettavasta vangista tuntuu, kun pihdit rusentavat ketjut poikki.

Muistan sen, kun kutsuit minut syntymäpäivillesi lapsena. Lupasin toki tulla ja kerroin tuovani hienon lahjan. Sellaisen, jonka jokainen meistä silloin halusi, äitini kyllä jo oli muka luvannut sen hankkia sinulle. Tämän kerroin sinulle ensisijaisesti nostaakseni arvoani silmissäsi. Tiesin jo etukäteen, että keksisin kyllä jonkinlaisen verukkeen ja selityksen sinulle, kun kysyisit seuraavana päivänä välitunnilla syytä poissaolooni. Niin olin keksinyt aina ennenkin, et sinä tai sinun tunteesi oikeastaan minua liiemmälti kiinnostanut.

Oma tarinansa on myös se, kun kutsuit minut lakkiaisiisi. Tuolloin pääsin helpolla, sillä jouduin lähtemään toiselle paikkakunnalle serkkuni lakkiaisiin. Matka oli pitkä ja selvisin tilanteesta onnittelemalla sinua kauniilla kortilla ja halvalla pullolla kuohuviiniä muutamia päiviä etukäteen, kun kohtasimme kaupungilla. Kaupungille sovin tuolloin kanssasi tapaamisen, jotta voisin itse säädellä, kauanko olen seurassasi. Kotiisi en halunnut tulla, enkä voinut ottaa sitä riskiä, että sinä tulisit kotiini ja yhteisen aikamme kesto ja lähtösi ajankohta olisi sinun päätäntävallassasi. Se olisi ollut tilanteena sietämätön.

Kun löysit elämäsi rakkauden, ajattelin, että ehkä keskittyisit nyt täysin häneen ja olisimme yhteydessä, vain minun niin halutessani. Sinun tuskin tulisi minuun juuri enää otettua yhteyttä. Olin tässä osittain oikeassakin, parisuhde vei huomiotasi paljon. Oli kuitenkin ehkä pahimpia temppujani, kun onnistuin välttämään valintani lapsenne kummiksi. Sain itse asiassa siitä hyvän syyn selittää itselleni pitkään harkitsemani kirkosta eroamisen. Tällöin en enää voinut tulla kummiksi, mutta tokihan lupasin olla tukenanne tässä elämässä. Pitihän minun kuitenkin säilyttää sinun lapsenomainen uskoni minuun, menestyvään ja kauniiseen ihmiseen.

Voimakkaimman piston sydämessäni tunsin silloin, kun lapsesi soitti ja pyysi minua hautajaisiisi. Mietin, että olenko jostain sinulle velkaa sen? Tunsin toisaalta kaipuuta sinua kohtaan, matkamme oli ollut pitkä ja tavallaan yhteen nivoutuvakin, vaikka olin koko elämäni sinua vältellyt ja sinä sen omalla tavallasi tiedostaen silti minua sitkeästi lähestyit kerta toisensa jälkeen. Olisiko kuitenkin jo liian julmaa jättää hautajaisesi väliin jonkin puolittaisen tekosyyn vuoksi?

Ehkä kuitenkin olisi kaikkein helpointa meille kaikille, että et pitäisi minua ystävänä. En ole ansainnut sitä, enkä ole ollut milloinkaan valmis ystävyyden saappaisiin. Lopulta minä olen tässä uhri ja viimeisellä vaa´alla minun syntieni punnus painuu alemmaksi kuin sinun. Pyydän siis vielä kerran, älä pidä minua ystävänä.

Vahvan naisen rinnalla

Jokainen hetki maailmassamme on loppujen lopuksi eloonjäämistaistelua. Milloin pitää tehdä tulosta työssä, milloin suoriutua kodin velvoitteista, milloin taas täyttää muiden sidosryhmien asettamat odotukset. Oma aktiivisuus ja valppaus usein antavat pelivaraa ja hieman mahdollisuuksia valita ja katsoa reittejä ennalta selviksi, kun ennakoidut asiat tapahtuvat. Toisaalta oma aktiivisuus saattaa kääntyä itseään vastaan, jos sitä ei täysin hallitse. Tällöin pakkaan alkaa kasaantua liikaa huolehdittavaa ja ympäristön odotuksia, eikä täysillä kierroksilla käyvä pieni ihminen kauaa jaksa.

Kirjoitin edellisessä blogitekstissäni vahvan naisen osasta yhteiskunnassamme. Äskeinen johdantokappale eloonjäämistaistelusta antaa hyvän aasinsillan kolikon kääntöpuolelle. Toisin sanoen sille, millaista sitten on miehen näkökulmasta katsottuna elää vahvan ja etenevän naisen rinnalla? Mitä lopulta tuo tullessaan se, kun joku saa valloitettua itselleen tämän tavoitellun, ihaillun ja laajalti erilaisia tunteita herättävän naisen?

Vanhakantainen ajatusmallimme lähtee siitä, että mies on perheen pää. Tämä vaikuttaa etenkin miesten asenteisiin yhä. Saamme lukea toistuvasti eri tutkimuksista, joiden mukaan suurin osa miehistä kokee nöyryyttävänä seikkana, jos hänen vaimonsa palkka on suurempi, tai vaimo on työn sanelemassa ympäristössä puolisoaan vaikutusvaltaisemmassa asemassa. Tämä heijastelee nähdäkseni peruja traditionaalisesta kotiäiti-mallista, jossa vaimon tehtävänä oli huolehtia taloudenhoidosta ja lapsista. Tuolloin mies puolestaan järjesti kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla perheen toimeentulon. Joskus tämä tapahtui metsällä, joskus peltotyössä, mutta toisena aikana ansaitsemalla rahaa tehtaassa. Monissa kulttuureissa tällainen toimintatapa on voimissaan yhä edelleenkin (mikä tietenkin vääristää esimerkiksi kansojen vertailukeinona käytetyn bruttokansantuotteen laskemista, sillä kotitöiden taloudellinen arvostaminen on käytännössä mahdotonta).

Yleisesti ottaen miesten maailmassa kunnialla, miehisyydellä, oman itsensä arvostamisella sekä menestyksellä on keskeisempi merkitys kuin naisten maailmassa. Miesporukassa vaimonsa tossun alle jäänyt mies jää arvoasteikossa armotta muiden taakse. Vahvan naisen ottaminen vaimoksi on miehelle aina riski. Vahva nainen herättää voimakkaita tunteita ympäristössään ja miehen on kyettävä hänen rinnallaan sopeutumaan näihin ympäristön tuntemuksiin, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Oman arvonsa tuntevan miehen on niin ikään pystyttävä sulattamaan se, että vaimo todennäköisesti tulee menemään elämässä pidemmälle ja miehen kohtalo saattaa olla vaikkapa päätyminen edustuspuolisoksi. Niin hassua kuin se tavallaan tällaisessa ”tasa-arvon yhteiskunnassa” onkin, monelle miehelle tämä on aivan sietämätön tilanne.

Mies ei tyypillisesti pysty ajattelemaan niitä hyötyjä, joita naisen menestys tuo, vaan hän keskittyy kateellisena enemmänkin surkuttelemaan sitä, ettei hän itse ole pystynyt samaan.  Hän ei esimerkiksi kykene käyttämään hyväkseen kaikkia niitä verkostoitumisen mahdollisuuksia, joita hänellä menestyvän vaimon myötä saattaisi olla ulottuvillaan, sillä kateus omalle puolisolle on niin hallitseva tunne. Kuitenkin näiden yhteyksien laskelmoitu hyödyntäminen oman menestyksen edistämiseksi saattaisi nostaa miehen omaa asemaa hyvinkin merkittävästi. Alkukantainen ajatus perheen päästä sekä siitä syntyvä alemmuuskompleksi suojelevat miestä liialta menestymiseltä. Harva pystyy tuntemaan ylpeyttä puolison saavutuksista.

Tästä huolimatta yleensä vahva mies vahvan naisen rinnalla lienee stereotyyppisin oletus. Usein kuulee esitettävän sellaisen ajatuksen, että vahvaluontoinen nainen vaatii rinnalleen miehen, josta hänelle on vastusta. Sellaisen miehen, joka pystyy haastamaan naisen voimakkaan johtamisvietin ja toisaalta stimuloimaan omalla luonteellaan naisen älykkyyttä ja valppautta.  Vahva mies usein kestääkin vahvan naisen rinnalla monenlaisten tilanteiden ristipaineessa ja toisiaan haastaen sekä eteenpäin työntäen tällainen pariskunta saattaa edetä elämässä todella pitkälle.

Vahvan naisen kanssa elämä on siis miehelle jatkuvaa eloonjäämistaistelua. Mikäli mies kuitenkin on itsestään hyvin epävarma, ottaa voimakas nainen helposti tästä täysin yliotteen. Pariskunnan voimasuhteet vääristyvät samalla tavoin, kuin voimakkaan sovinistimiehen ja alistuvan vaimonkin kohdalla tapahtuu.

Väitän kokemusteni perusteella, että kaikkein keskeisin ongelma on, kun mies kokee usein joutuvansa kilpailemaan puolisostaan ja tuntee jatkuvaa epävarmuutta siitä, onko hänellä lopulta edes rahkeita pitää vaimoaan itsellään lukuisien kilpakosijoiden keskellä? Tätä mies ei tietenkään kenellekään voi tunnustaa, mutta jokainen vaimon puheille tuleva mies saattaa aiheuttaa epävarmassa puolisossa hyvin voimakkaita negatiivisia tuntemuksia. Nämä tuntemukset saattavat purkautua äkillisenä apaattisuutena, ylisuojelemisena tai jopa aggressiivisena käytöksenä. Epävarmassa tilassa mies ei pysty selkeästi vetämään eroa siihen, kuka on tullut keskustelemaan vaimon kanssa aivan viattomassa mielessä esimerkiksi työasiasta tai harrasteesta ja kuka puolestaan yrittää valloittaa tämän vahvan ja puoleensavetävän naisen. Tällöin ajaudutaan usein kiusallisiin tilanteisiin ja asetelman kärjistyessä ajan myötä on koko suhde tuhoon tuomittu.

Pahinta näissä tilanteissa on usein se, ettei vahva nainen pysty näkemään oman roolinsa ja luonteensa ulkopuolelle. Hän ei kykene havaitsemaan näitä syitä, jotka ovat johtaneet miehen oikuttelevaan käytökseen. Ekstrovertti nainen ei myöskään ymmärrä sitä, että hänen jatkuva avoin käyttäytymisensä saattaa viestiä muille miehille sitä, että tämä ikään kuin kaipaisi itselleen lisää haasteita alistetun ja epävarman miehen tilalle. Hän saattaa heittää omasta mielestään viatonta flirttiä ja huumoria toistuvasti eri henkilöille. Ongelman ydin on monesti myös siinä, että miehet keskenään ymmärtävät naisen signaalit samalla tavalla, mutta ovat molemmat väärässä naisen tarkoitusperien suhteen. Toisin sanoen siis vieras mies kuvittelee, että hänellä olisi mahdollisuuksia valloittaa nainen ja puoliso taas kokee naisen haluavan häntä ”paremman miehen”. Itse signaaleja jakava nainen sen sijaan on eri linjoilla ja hänen oma tarkoitusperänsä ei välttämättä kuitenkaan liity tähän mitenkään. Vieressä kulkeva epävarma puoliso silti pahoittaa mielensä toistuvasti jokaisesta hymystä ja katseesta, aivan samalla tavoin kuten minä-kuvaansa vielä rakentavat teinitytöt kiukuttelevat poikaystävilleen vieraiden tyttöjen vilkuilusta.

Vahvemman puolison on siis aina tunnettava aivan erityinen vastuu parisuhteestaan sukupuoleen katsomatta. Heikompi alistuu aina ja parisuhteen kannalta on usein hyvin myrkyllistä, jos alistumaan joutuva on itsetuntonsa ja oman ihmisarvonsa kanssa kamppaileva mies. Lyötyä ei saa enää lyödä, todellista vahvuutta ja sosiaalista älykkyyttä onkin se, että ymmärtää milloin oman viehätysvoimansa testaaminen on syytä jättää vähemmälle ja keskittyä vaalimaan sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Voitaneen siis todeta vahvan naisen olevan oman roolinsa vanki. Varomattomalla käyttäytymisellään hän kuitenkin kaivaa omasta haudastaan vielä paljon syvemmän.

Vahvan naisen osa

Sanotaan, että luonnossa vain vahvin pärjää. Luonto pitää huolen lopuista. Mikäli erehtyisi ihannoimaan tällaista mallia tai sanoisi ääneen tämän toteutuvan myös vielä nykypäivänkin yhteiskunnassa, saisi todennäköisesti otsaansa samanlaisen leiman, kuin Halla-aho tai P. Linkola. Jokaisella meistä lienee oma mielipiteensä heidän edesottamuksistaan ja kirjoituksistaan, eikä tässä yhteydessä olekaan relevanttia takertua sen enempää heidän filosofioihinsa kuin meidän muidenkaan mielipiteisiin heistä.

Vielä länsimaisessakin yhteiskunnassa kuitenkin mennään pitkälti vahvojen ehdoilla. Esiin ja vallankahvaan nousevat ovat vahvoja luonteita, jotka lakaisevat kukin tavallaan ongelmat tieltään. Ympäröivä ”luonto” ja lopulta oma luonne korjaavat heikot sivuun menestyksen raiteilta ja viime kädessä suuri osa on vahvojen yksilöiden päätösten armoilla. Nämä esiin nousseet hahmot rakentavat infrastruktuurin, luovat ja ylläpitävät sosiaaliturvajärjestelmää sekä hallinnoivat muutoinkin julkisten varojen käyttöä. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että vahvempien luonteiden etiikan ja moraalin varassa on suuren osan toimeentulo. Tilanteen kärjistyessä massasta nousee aina uusia vahvoja hahmoja, jotka tarvittaessa vaikka populismiin turvautuen pääsevät esiin ja ottavat vallan.

Vahvoja luonteita samaan aikaan sekä rakastetaan, että vihataan. Jokainen johtaja jakaa tunteita, hän saa osansa sekä kateutta, että arvostusta. Perinteisessä ajattelussamme vahva johtaja mielletään yleensä vanhan liiton gentlemaniksi. Koviin ratkaisuihin ja suuriin visioihin kykeneväksi intellektuelliksi mieheksi. On tutkittu juttu, että näiden miesten takana seisoo miltei aina vahva nainen. Luonne, joka stimuloi miehen huikeisiin suorituksiin uralla ja toimii muusana tiukoissakin paikoissa. Joillekin se innovaation lähde on ns. toinen nainen, ei oma puoliso, vaan salainen rakastaja tai ihailun kohde.

Vahva nainen johtajana onkin sitten jo monesti vaikeampi yhtälö. Matkalla syntyy monenlaista mutkaa niin naisen omalle kohdalle, kuin tieltä lakaistuksi tulleille vahvoille miehillekin, jotka kolahtaneen itsetuntonsa riivaamina janoavat kostoa. Vahva ja älykäs nainen herättää mielipiteitä ja tunteita etenkin monissa konservatiivisissa työyhteisöissä vahvaa miestä enemmän. Vahva nainen raivaa tietään matkalla tähtiin läpi sellaisien ongelmien, joita nouseva mies ei välttämättä koskaan joudu kohtaamaan. Esimerkiksi tasa-arvosta on kuitenkin kirjoitettu jo satoja artikkeleita, joten en paneudu siihen ongelmaan sen enempää. Seksismiin tai muuhun esineellistämiseen en halua myöskään ottaa mitään kantaa.

Silti vahva ja menestyvä nainen kohtaa yllättävän usein etenkin miesvaltaisilla aloilla jotain sellaista, josta vähemmän kirjoitetaan ja puhutaan. Hän nimittäin saa etenkin vielä nuoremmalla iällä osaksensa uskomattoman määrän sellaisia epätoivoisia rakkaudentunnustuksia, joita harva ulkopuolinen osaa edes tulla ajatelleeksi. Vahvaan persoonaan ihastutaan helposti ja hänet koetaan puoleensavetäväksi. Matkan varrella itsetuntonsa huipulla olevat miehet haluavat nousua tekevän naisen itselleen. Jopa hieman ylimitoitetulla egolla varustetut ”erauspojat” ovat kukin vuorollaan aivan varmoja siitä, että menestyvä nainen lähtisi juuri hänen kaltaisensa alfan matkaan heti tilaisuuden tullen.

Tästä aiheutuu paljon ongelmia. Menestyvä ja ekstrovertti nainen on ehkä erehtynyt luulemaan jollain tavalla suhteen kollegaan tai muutoin vastaan tulleeseen mieheen olevan puhtaasti ammatillinen tai kaverillinen, mutta jossain vaiheessa asetelma sälähtää lattialle putoavan kristallikruunun tavoin sirpaleiksi. Selviää, että tunteet ovat yksipuolisia ja nainen joutuu tykönään miettimään jälleen kerran suhtautumistaan miespuoleisiin kollegoihin, omaan käytökseensä sekä rooliinsa työpaikalla tai muussa tähän verrattavassa yhteisössä. Nainen potee huonoa omatuntoa sisimmässään siitä, ettei tunne mitään ja loukkaa siksi ihmistä, jonka on kokenut ystäväkseen. Mies taas jää yksin tunteidensa kanssa, turhautuu ja voi siksi pahoin. Hyväsydämiselle ihmiselle tilanne voi olla hyvinkin sietämätön. Naisen kannalta etenkin, jos tapahtumasarja toistuu usein, tai pahimmassa tapauksessa useampi samalla kertaa. Valitettavasti Murphyn lain mukaan asiat aina menevät juuri näin.

Tunteilleenhan meistä ei kukaan voi lopulta mitään, eikä niistä voi ketään syyttää. Tähän voisi siteerata vanhaa kiinalaista sananlaskua ”Kahta asiaa ihminen ei voi peittää: rakkautta ja yskää”. Hieman samaan tyyliin kotimainen rock-ajattelija A.W. Yrjänä taiteili CMX:n kappaleessa Ei yksikään: ”Kuka ihmisten kuningas on tunteidensa valtias? Kuka viisauden rakastaja rakkautensa ruhtinas? Ei yksikään.” Toisaalta sanotaan myös, että ”Mulier mulieribus lupus – nainen on naiselle susi”.  Voiko siis vahva ja menestyvä nainen luottaa lopulta keneenkään? Ankara asennekasvatus ja säädökset voivat parantaa tasa-arvon toteumista, mutta millä ihmeen keinolla rakkauden saisi aisoihin?

Voisiko stressistä syyttää alieneita?

Ensin tuli kivikausi. Siitä etenimme kepein askelin pronssikauteen ja vähintään yhtä hyvällä sykkeellä kohti rautakauden kiroja. Alkoi kaupunkivaltioiden ja erilaisten imperiumien valtakausi. Ehkä tietyntyyppiset ensiaskeleet kohti alkeellista kaupungistumista otettiin tuolloin, vaikka verkkaisen urbanisoitumisen voidaankin Suomessa katsoa alkaneen vasta keskiajalla Turusta. Kaupungistuminen toi sittemmin mukanaan teknologiakehitystä ja asetti ihmisen osaksi koneen tavoin toimivaa järjestelmää. Nyt elävä olento elottomassa ympäristössä pakotetaan heräämään aamulla, kun vielä väsyttää ja menemään illalla nukkumaan, vaikka ei vielä väsytä.

Omalla tavallaan ihminen elollisena olentona sääteli oman toimintansa seesteisellä hitaudella kuitenkin ympäristöään 1900-luvulle asti, vaikka Newton, Edison, Graham Bell ja myöhemmin Ford yrittivätkin kukin vuorollaan parhaansa mukaan nopeuttaa ja hektistää yhteiskuntaa neronleimauksillaan. Ehkä hyvää hyvyyttään, ehkä ajattelemattomuuttaan. Toki tieteen puolesta, mutta samalla elävää olentoa vastaan. Heitä ei varmaankaan kannata sen enempää arvostella. Sen sijaan voidaan toki spekuloida sillä, ovatko saavutus ja läpimurto loppujen lopuksi päämäärä ja itseisarvo? Kenen laariin tieteen kehitys lopulta sataa?

5.7.1947 paiskautui New Mexicon autiomaahan jotain, joka tunnetaan sittemmin nimellä Roswellin tapaus. Tämän tapahtuman jälkeen syntyi lukuisia salaliittoteorioita aina ufoista ja säähavaintopalloihin. Merkillistä kyllä, että tämän jälkeen juuri samana vuonna ja juuri Yhdysvalloissa pimeänäkölaitteet kehittyivät täysin selittämättömin harppauksin ja eräässä laboratoriossa keksittiin kuin tyhjästä yksi suurista ihmiskunnan myöhempien aikojen vitsauksista, eli transistori. Tämä esimerkiksi kytkimenä tai vahvistimena toimiva komponentti mahdollisti tietotekniikan mullistumisen ja tekoälyn voittomarssin, joka kaataa aitoja sekä eläviä ihmisiä surutta tieltään. Nyt tekoäly ei enää palvele, vaan sitä palvellaan.

Nykyään, tänä päivänä, nykyaikana, näinä aikoina elämme niin sanotusti stressikautta. Hektinen elämä pitää otteessaan halusimme tai emme. Tekoäly lyö tahtia massojen marssille. Saalistajan ja keräilijän vaistot jalostuvat puolijohdeteknologian riemukulun tulvassa kohti digiaivoja, jotka havainnoivat, luokittelevat ja suodattavat Googlen hakutulokset sekunneissa. Globaali tieto on jokaisessa torpassa jokaisella hetkellä, transistorien synnystä vauhdittunut kehitys on ottanut vallan elävistä olennoista.

Sanotaan usein, ettei nykyaikana eläminen ole kovinkaan haastavaa verrattuna puutteellisiin sotavuosiin. Kaikesta oli pulaa, kouluun oli matkaa kaksi tuntia tasatyöntöä. Tosiasiassa siihen ympäristöön kuitenkin ihminen sopi paljon paremmin. Sota-ajan kuolemanpelko piti otteessaan, mutta yhteisöllisyys, Talvisodan henki ja vallitseva verkkainen elämänmeno tasapainottivat mieltä. Stressitaso oli vielä 1900-luvun alkupuolella suurella väestöllä hyvin erilainen kuin nykyään. Väitän, että on eri asia pelätä kuolevansa pommituksessa, kuin tuntea joka hetki riutuvansa ja hitain askelin päivä toisensa jälkeen integroituvansa osaksi tahdotonta ja kasvotonta massaa. Tuntea kuolevansa ilman, että kuolee.

On selvää, ettei ihmisen elimistöä ole suunniteltu nykyisen kaltaiseen virastoaikatauluun ja näyttöpäätetyöskentelyyn. Loman alkaessa me monet olemme ensimmäisen viikon kuin kissat pistoksissa. Sitä ei oikein tiedä miten päin olisi ja oikein ei tahdo nukutuksikaan saada. Tekemättömien kotitöiden ja harrastevelvotteiden tulva ahdistaa jo valmiiksi. Kun tästä viikosta on selvitty, alkaa olo olla seesteisen raukea. Mitään ei oikeastaan saa vieläkään aikaan, sillä olo on sanalla sanoen vetelä. Hiljalleen alkaa hahmottua myös se, miten väsyneeksi itsensä on puolijohdemaailmassa vetänyt. Stressihormonien taso elimistössä laskee loman jatkuessa, kun ihminen huomaa olevansa lomalla. Väsymys laukeaa ja pari viikkoa menee näppärästi nukkuessa. Tietoyhteiskunnassa elämme tietokoneiden kovassa tahdissa ja kehityksessä sekä menestyksessä pysyy mukana vain nopeimmat aivot, jotka useiden machien nopeudella ratkovat ja sukkuloivat bittiavaruuden sekamelskassa.

Tehdäänpä tästä ajatuksenvirrasta lyhyt ja tiivis kehäpäätelmä. Transistorin keksiminen avasi portteja, rikkoi raja-aitoja ja vauhditti huimasti kilpajuoksua kohti stressiyhteiskuntaa. Tosini sanoen, jos Roswellista löytyi vuonna 1947 jotain, joka edesauttoi ja oli ehkäpä jopa edellytys transistorin synnyssä, niin emmekö voisi silloin hyvillä mielin syyttää alieneita stressiyhteiskunnasta ja pahasta olostamme?

Pää auki!

Aikoinaan hieno suomirokkiä soittava yhtye nimeltä Viikate julkaisi albumin Unholan Urut. Sitä seurasi ensin kiertue Urku auki, seuraava kiertue taisi olla Huuli auki ja kolmantena Monttu auki.

Tämän innoittamana totean, että tässä blogissa on nyt pää auki. Ymmärtäkää se kukin tavallanne, tapani tulette tuntemaan ;-)