lauantai 29. tammikuuta 2011

Julkea kirjoitus!


Kirjoituksensa on sanalla sanoen julkea. Tekstihän suorastaan pilkkaa ja kärkkäästi hyökkäilee kohti lukijaansa erittäin epäasialliseen sävyyn. Ei tällaisia kirjoituksia kenenkään tulisi kirjoittaa, saati sitten mennä vielä julkaisemaan. Ei se ole kenenkään etu, kaikkein vähiten minun! Kirjoittaja on selkeästi hyvin naiivi ja ymmärtämätön entiteetti, jonka toimia ohjailee vain ja ainoastaan lähestulkoon absurdeja piirteitä saava huomionkipeys.

Pahinta on, että tämä teksti kertoo aivan varmasti minusta, vaikkei sitä siinä nyt näin aivan kirjaimellisesti olekaan todettu. Kirjoittajan tuntien hän on aivan varmasti tahtonut tuolla tavoin hyökätä juuri minua ja minun ystäviäni kohtaan. Minä kyllä tiedän ja vaistoan erehtymättömästi asian oikean tolan, kun tällaisia hengentuotteita näen. Ettäs kehtaakin! Eihän kukaan muu ole kokenut tämän tekstin tarinaa elämässään kuin minä. Elämäni on uniikki ja maailman näyteikkunassa. Nyt tuo hävytön ruoja niittää surutta minun kokemusteni satoa omaan laariinsa ja aikoo aivan varmasti hyötyä tästä jotain.

Pahinta kuitenkin tässä kaikessa on se, että nythän koko maailma tietää! Tällaista ajattelematonta verkkojulkaisua pääsee tutkimaan koko sivistynyt maailma. En edes uskalla kuvitella sitä häpeän määrää, joka minua kohtaa välittömästi astuessani ovesta ulos. Kyllähän kaikki tuon tekstin osaavat yhdistää minuun. Mahtavat katsoa minua kadulla kieroon. Kyllä sen verran yksiselitteisin sanakääntein oli tekstin subjekti kuvailtu, ettei siinä kyllä juurikaan jätetä tilaa spekuloinnille. Voisinpa joskus kostaa tämän jotenkin!

Muistan tuon samaisen kynäniekan aiemman kirjoituksen. Se kertoi aivan vallan varmasti hänen omista ongelmistaan! Hui kauhistus sentään, eihän kukaan muutoin keksisi kirjoittaa sellaisista kokemuksista ja tarinoista, ellei olisi sitä kokenut aivan omakohtaisesti. On se ihme, että tuollainen hävytön ruoja saa vapaasti täällä tehdä reklaamia kaiken maailman asioista, joista ei edes mitään ymmärrä! Yhtään ei ajattele tekojensa seurauksia. Niin moni näistä teksteistä on siinä määrin hullua luettavaa, että kyllä kirjoittajan päässä taitaa olla jotain pahemman kerran vialla. Ennen vanhaan tuollaiset tapaukset sentään osattiin vaientaa.

Kaikkihan me tiedämme, ettei kirjoittamiseen saa tuollaista sisältöä luotua ilman omaa kokemusta tai kokemusten luvatonta kopiointia. Se olisi silkka mahdottomuus, etenkin tuollaiselle toistaitoiselle räksyttäjälle, joka surutta anastaa toisten ihmisten elämäntarinat ja suorastaan tekee niistä pilkkaa! Ei ihminen voi keksiä tapahtumia täysin päästään, kyllähän näiden kaikkien tekstien on oltava jonkun ihmisen elämästä varastettuja. Näitä kirjoituksia lukiessa ei jää epäselväksi se, että täysi hunsvotti siinä kyseessä on. Kaikkea tällaista on pitänyt mennä kokeilemaan, puhumaan ja vielä sitten plagioimaan osia toistenkin elämistä. Sietäisi saada opetuksen mokoma!

Kenestäköhän se tuo edellinen kirjoitus kertoo, vielä minä sen selville saan…

tiistai 25. tammikuuta 2011

Hei me saatiin nuori mukaan!

Eräs kuulas syksyinen ilta kylänraitilla on täynnä riemua ja hymyä; paikalliseen Yhdistykseen on saatu tänä iltana mukaan Nuori Jäsen! Eihän tuo Nuori itse ollut ensin edes ymmärtänyt lähteä toimintaan mukaan, mutta onneksi häntä tilaisuuden tullen kysyttiin mukaan. niin ja lopunviimeinhän jäsenyysasian esittäminen itsestäänselvyytenä moraalista ylemmyyttä henkivään sävyyn sinetöi helposti tämän erinomaisen asetelman. Yhdistys olisi nyt pelastettu.

Jotta Nuori Jäsen saadaan parhaiten ajettua toimintaan mukaan ja hänet perehdytettyä hienon, ja ennenkaikkea uljaisiin perinteisiin nojaavan, Yhdistyksemme toimintaan, on hänet hetimmiten syytä valita hallintoon. Ja koska Nuori Jäsen on eittämättä paras mahdollinen keulakuva Yhdistyksellemme muiden Yhdistysten rinnalla, ymmärrämme jokainen, että valinta samoin tein puheenjohtajaksi on varmasti paitsi kaikkien meidän, myös erityisesti Yhdistyksen ja Aatteen etu.

Pian Nuori Jäsen pääseekin juoksemaan Yhdistyksen jalosti hänelle tarjoamassa roolissaan alueellisissa Yhdistyskokouksessa, valtakunnallisessa Yhdistyskokouksessa, parissa Yhdistyksen omassa kokouksessa, viidessä Yhdistyksen hallituksen kokouksessa, kymmenessä Yhdistysten Ryhmän kokouksessa, YhdistysPäivillä sekä edustamaan Yhdistystä vielä Nuoruuden Intoa puhkuen ainakin Kylän markkinoilla, NaapuriKylän markkinoilla sekä mielellään vielä käy näyttäytymässä Kaupungin markkinoilla myös. Nyt on näet Yhdistyksessä vihdoin Nuori Jäsen!

Näin Nuori Jäsen pääsee mukaan iloiseen toimintaan. Vielä hänelle täytyy terottaa aika ajoin, mitä kaikkea upeaa tämä Yhdistys on aikojen saatossa tehnyt. Näitä hyväksi havaittuja menettelytapoja sekä perinteitä tulee Yhdistyksen ehdottomasti noudattaa myös Nuoren Jäsenen aikakaudella. Tietysti on hienoa, jos Nuori Jäsen löytää tapoja aktivoida toimintaamme ja löytää uusia väyliä olla esillä. Kuitenkin ei voi kylliksi korostaa sitä, kuinka tärkeää on, että nimenomaan Nuori Jäsen itse on silloin toteuttava taho ja pysyy täten myös esillä. Kaikkein hullunkurisimmat ideathan voidaan leppoisalla naurahduksella kuitata vaikkapa sitten kevätkokouksessa.

Pian kuitenkin on vuorossa kummastusta ja orastavaa hätääntymistä. Nuori Jäsen tuntuu suhtautuvan Yhdistyksen toimintaan hälyyttävän välinpitämättömästi! Hän jopa otti jätti ihan tuosta noin vain väliin Kansalliset YhdistysPäivät ja ilmoitti jostain olemattomasta esteestä. Nuori Jäsen ei taida laisinkaan käsittää, miten tärkeää on, että Yhdistys on edustettuna puheenjohtajan toimesta jokaisessa tilaisuudessa, joka maassamme järjestetään. Näin Yhdistys saa näkyvyyttä ja arvostusta Kylälläkin. Vain sitä kautta on mahdollista vaikuttaa.

Jokainen Yhdistyksen pitkän linjan veteraanijäsen on varmasti tehnyt kaikkensa, jotta Yhdistyksen toiminta tulisi tutuksi Nuorelle Jäsenelle. Hän on päässyt edustamaan ja olemaan vapaasti esillä kaikissa tilaisuuksissa. Hän on myös saanut oma-aloitteisesti järjestää markkinatempaukset sekä ideoida toiminnan aivan itse, tosin veteraanijäsenten hyväksynnällä tietenkin. Tässä valossa Nuoren Jäsenen mukaväsynyt ja piittaamaton suhtautuminen onkin täysin käsittämätöntä. Hänelle on annettu kaikki eväät ja mahdollisuudet olla Yhdistyksen Merkittävä Toimija. Hänen ei ole tarvinut odottaa vuoroaan Yhdistyksen Hallintoon, eikä entuudestaan jo ujoksi tiedetyn Nuoren Jäsenen ole tarvinut koskaan ehdottaa itseään mihinkään toimeen. Kaikki on tuotu eteen ilman erillistä pyyntöä.

Viimein syyskokouksessa on edessä kauhu, parku ja hammasten kiristys! Nuori Jäsen on kuin myrskyn merkki, hän jopa uhkaa jättää Yhdistyksen! Hän ei selvästikään ymmärrä, miten onnellisessa asemassa hän on, kun on päässyt vetämään Yhdistystä. Moni olisi kovin innoissaan ja kiitollinen hänen sijassaan, kertovat nähkääs, että jossain päin maassamme käydään kovinkin katkeria kilpoja siitä, kuka saa vetää sikäläistä Yhdistystä! Siitä huolimatta tämä Nuori Jäsen paiskoo esineitä ja heittelee papereita, vaikkei kukaan häneltä yrittänyt edes viedä mitään hänelle kuuluvaa tekemistä.  Kerhotiloista kesken kokouksen karmit kaulassa saranoiden puolelta ulos rymistävä Nuori Jäsen vahvistaa toimillaan sen, minkä koko veteraaniosasto on tiennyt jo halki maailman sivun: kiittämättömyys on todella maailman palkka!