Niin usein olen kokenut oloni vaivautuneeksi pyyntöjesi ja ehdotuksiesi vuoksi. Velvollisuudentunnosta olen suostunut sillä hetkellä ideaasi, olen hymyillyt ja muodon vuoksi pitänyt sitä hyvänä ajatuksena. En toisaalta tohtisi menettää kasvojani edessäsi, sillä kunnia on minulle tärkeä asia. Haluan siis jättää sinulle siinä hetkessä kasvokkain mahdollisimman hyvän kuvan, herättää luottamusta ja säilyttää lämpöiset välit, sillä saatan hyvinkin tarvita sinua jossain vaiheessa. Ehkä jopa voisin jollain tavoin hyötyä sinusta tai sinun kontakteistasi.
Olen kuitenkin osin tietoisesti ja osin silkkaa piittaamattomuuttani unohtanut ideasi, toiveesi ja pyyntösi sinun kadottua näköpiiristäni. Samoin olen tehnyt sen jälkeen, kun olen katkaissut puhelumme, heittänyt paperinkeräyskasaan lähettämäsi kirjeen tai sulkenut tietokoneen chat-ikkunan. Tunnen usein sydämen pamppailua, hetkellistä ahdistusta ja jopa hikoilen, kun sinä pyydät minulta jotain. Se hetki, jolloin kirjeesi putoaa kädestäni tai puhelu katkeaa, tuntuu vapauttavalta samalla tavalla kuin kahleistaan vapautettavasta vangista tuntuu, kun pihdit rusentavat ketjut poikki.
Muistan sen, kun kutsuit minut syntymäpäivillesi lapsena. Lupasin toki tulla ja kerroin tuovani hienon lahjan. Sellaisen, jonka jokainen meistä silloin halusi, äitini kyllä jo oli muka luvannut sen hankkia sinulle. Tämän kerroin sinulle ensisijaisesti nostaakseni arvoani silmissäsi. Tiesin jo etukäteen, että keksisin kyllä jonkinlaisen verukkeen ja selityksen sinulle, kun kysyisit seuraavana päivänä välitunnilla syytä poissaolooni. Niin olin keksinyt aina ennenkin, et sinä tai sinun tunteesi oikeastaan minua liiemmälti kiinnostanut.
Oma tarinansa on myös se, kun kutsuit minut lakkiaisiisi. Tuolloin pääsin helpolla, sillä jouduin lähtemään toiselle paikkakunnalle serkkuni lakkiaisiin. Matka oli pitkä ja selvisin tilanteesta onnittelemalla sinua kauniilla kortilla ja halvalla pullolla kuohuviiniä muutamia päiviä etukäteen, kun kohtasimme kaupungilla. Kaupungille sovin tuolloin kanssasi tapaamisen, jotta voisin itse säädellä, kauanko olen seurassasi. Kotiisi en halunnut tulla, enkä voinut ottaa sitä riskiä, että sinä tulisit kotiini ja yhteisen aikamme kesto ja lähtösi ajankohta olisi sinun päätäntävallassasi. Se olisi ollut tilanteena sietämätön.
Kun löysit elämäsi rakkauden, ajattelin, että ehkä keskittyisit nyt täysin häneen ja olisimme yhteydessä, vain minun niin halutessani. Sinun tuskin tulisi minuun juuri enää otettua yhteyttä. Olin tässä osittain oikeassakin, parisuhde vei huomiotasi paljon. Oli kuitenkin ehkä pahimpia temppujani, kun onnistuin välttämään valintani lapsenne kummiksi. Sain itse asiassa siitä hyvän syyn selittää itselleni pitkään harkitsemani kirkosta eroamisen. Tällöin en enää voinut tulla kummiksi, mutta tokihan lupasin olla tukenanne tässä elämässä. Pitihän minun kuitenkin säilyttää sinun lapsenomainen uskoni minuun, menestyvään ja kauniiseen ihmiseen.
Voimakkaimman piston sydämessäni tunsin silloin, kun lapsesi soitti ja pyysi minua hautajaisiisi. Mietin, että olenko jostain sinulle velkaa sen? Tunsin toisaalta kaipuuta sinua kohtaan, matkamme oli ollut pitkä ja tavallaan yhteen nivoutuvakin, vaikka olin koko elämäni sinua vältellyt ja sinä sen omalla tavallasi tiedostaen silti minua sitkeästi lähestyit kerta toisensa jälkeen. Olisiko kuitenkin jo liian julmaa jättää hautajaisesi väliin jonkin puolittaisen tekosyyn vuoksi?
Ehkä kuitenkin olisi kaikkein helpointa meille kaikille, että et pitäisi minua ystävänä. En ole ansainnut sitä, enkä ole ollut milloinkaan valmis ystävyyden saappaisiin. Lopulta minä olen tässä uhri ja viimeisellä vaa´alla minun syntieni punnus painuu alemmaksi kuin sinun. Pyydän siis vielä kerran, älä pidä minua ystävänä.
