Ensin tuli kivikausi. Siitä etenimme kepein askelin pronssikauteen ja vähintään yhtä hyvällä sykkeellä kohti rautakauden kiroja. Alkoi kaupunkivaltioiden ja erilaisten imperiumien valtakausi. Ehkä tietyntyyppiset ensiaskeleet kohti alkeellista kaupungistumista otettiin tuolloin, vaikka verkkaisen urbanisoitumisen voidaankin Suomessa katsoa alkaneen vasta keskiajalla Turusta. Kaupungistuminen toi sittemmin mukanaan teknologiakehitystä ja asetti ihmisen osaksi koneen tavoin toimivaa järjestelmää. Nyt elävä olento elottomassa ympäristössä pakotetaan heräämään aamulla, kun vielä väsyttää ja menemään illalla nukkumaan, vaikka ei vielä väsytä.
Omalla tavallaan ihminen elollisena olentona sääteli oman toimintansa seesteisellä hitaudella kuitenkin ympäristöään 1900-luvulle asti, vaikka Newton, Edison, Graham Bell ja myöhemmin Ford yrittivätkin kukin vuorollaan parhaansa mukaan nopeuttaa ja hektistää yhteiskuntaa neronleimauksillaan. Ehkä hyvää hyvyyttään, ehkä ajattelemattomuuttaan. Toki tieteen puolesta, mutta samalla elävää olentoa vastaan. Heitä ei varmaankaan kannata sen enempää arvostella. Sen sijaan voidaan toki spekuloida sillä, ovatko saavutus ja läpimurto loppujen lopuksi päämäärä ja itseisarvo? Kenen laariin tieteen kehitys lopulta sataa?
5.7.1947 paiskautui New Mexicon autiomaahan jotain, joka tunnetaan sittemmin nimellä Roswellin tapaus. Tämän tapahtuman jälkeen syntyi lukuisia salaliittoteorioita aina ufoista ja säähavaintopalloihin. Merkillistä kyllä, että tämän jälkeen juuri samana vuonna ja juuri Yhdysvalloissa pimeänäkölaitteet kehittyivät täysin selittämättömin harppauksin ja eräässä laboratoriossa keksittiin kuin tyhjästä yksi suurista ihmiskunnan myöhempien aikojen vitsauksista, eli transistori. Tämä esimerkiksi kytkimenä tai vahvistimena toimiva komponentti mahdollisti tietotekniikan mullistumisen ja tekoälyn voittomarssin, joka kaataa aitoja sekä eläviä ihmisiä surutta tieltään. Nyt tekoäly ei enää palvele, vaan sitä palvellaan.
Nykyään, tänä päivänä, nykyaikana, näinä aikoina elämme niin sanotusti stressikautta. Hektinen elämä pitää otteessaan halusimme tai emme. Tekoäly lyö tahtia massojen marssille. Saalistajan ja keräilijän vaistot jalostuvat puolijohdeteknologian riemukulun tulvassa kohti digiaivoja, jotka havainnoivat, luokittelevat ja suodattavat Googlen hakutulokset sekunneissa. Globaali tieto on jokaisessa torpassa jokaisella hetkellä, transistorien synnystä vauhdittunut kehitys on ottanut vallan elävistä olennoista.
Sanotaan usein, ettei nykyaikana eläminen ole kovinkaan haastavaa verrattuna puutteellisiin sotavuosiin. Kaikesta oli pulaa, kouluun oli matkaa kaksi tuntia tasatyöntöä. Tosiasiassa siihen ympäristöön kuitenkin ihminen sopi paljon paremmin. Sota-ajan kuolemanpelko piti otteessaan, mutta yhteisöllisyys, Talvisodan henki ja vallitseva verkkainen elämänmeno tasapainottivat mieltä. Stressitaso oli vielä 1900-luvun alkupuolella suurella väestöllä hyvin erilainen kuin nykyään. Väitän, että on eri asia pelätä kuolevansa pommituksessa, kuin tuntea joka hetki riutuvansa ja hitain askelin päivä toisensa jälkeen integroituvansa osaksi tahdotonta ja kasvotonta massaa. Tuntea kuolevansa ilman, että kuolee.
On selvää, ettei ihmisen elimistöä ole suunniteltu nykyisen kaltaiseen virastoaikatauluun ja näyttöpäätetyöskentelyyn. Loman alkaessa me monet olemme ensimmäisen viikon kuin kissat pistoksissa. Sitä ei oikein tiedä miten päin olisi ja oikein ei tahdo nukutuksikaan saada. Tekemättömien kotitöiden ja harrastevelvotteiden tulva ahdistaa jo valmiiksi. Kun tästä viikosta on selvitty, alkaa olo olla seesteisen raukea. Mitään ei oikeastaan saa vieläkään aikaan, sillä olo on sanalla sanoen vetelä. Hiljalleen alkaa hahmottua myös se, miten väsyneeksi itsensä on puolijohdemaailmassa vetänyt. Stressihormonien taso elimistössä laskee loman jatkuessa, kun ihminen huomaa olevansa lomalla. Väsymys laukeaa ja pari viikkoa menee näppärästi nukkuessa. Tietoyhteiskunnassa elämme tietokoneiden kovassa tahdissa ja kehityksessä sekä menestyksessä pysyy mukana vain nopeimmat aivot, jotka useiden machien nopeudella ratkovat ja sukkuloivat bittiavaruuden sekamelskassa.
Tehdäänpä tästä ajatuksenvirrasta lyhyt ja tiivis kehäpäätelmä. Transistorin keksiminen avasi portteja, rikkoi raja-aitoja ja vauhditti huimasti kilpajuoksua kohti stressiyhteiskuntaa. Tosini sanoen, jos Roswellista löytyi vuonna 1947 jotain, joka edesauttoi ja oli ehkäpä jopa edellytys transistorin synnyssä, niin emmekö voisi silloin hyvillä mielin syyttää alieneita stressiyhteiskunnasta ja pahasta olostamme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti