Blogin hiljaiseloa

Kesä alkaa kääntyä Suomessa voiton puolelle. Tästä johtuen bloggaaja paketoidaan ja laitetaan lentorahtina toiselle puolen palloa. Kirjoitusten frekvenssi tulee siis jatkossakin vaihtelemaan ja mahdollisesti harvenemaan tilapäisesti entisestään, sillä päähuomiota kiinnitetään syksyn ajan matkablogiin, jonka löydät osoitteesta: http://fullertonrushing.blogspot.com/

Go go!

Lähettäkää minulle lasku

Facebookin chat bugittaa ja tökkii, eikä toimi. Välillä viestit poksahtelevat inboxiin ja välillä alapalkkiin jollain selittämättömällä logiikalla, jonka edessä itse Einsteinkin olisi varmasti järkytyksestä katollaan. Statuspäivityksien kommentit menevät läpi miten sattuvat. Kuvien selaaminen ja lataaminen jumittaa systeemit, eikä ota lainkaan luonnistuakseen esimerkiksi kännykän nettiselaimella (ja jos yksikin sielunsa puraistulle omenalle myyneistä pikku neropateista tulee viisastelemaan aiheeseen liittyen jotain omasta lelustaan, poistan vesipyssystäni varmistimen, viritän tervan sekä höyhenet valmiiksi ja ryhdyn viipymättä kostotoimenpiteisiin).

Tämän lisäksi joka ikinen kerta saa loggailla itseänsä sisään kylmä hiki otsalla; onko tämä samainen ihmisten elämän ja arjen riistävä tuomiopäivän systeemi saanut jälleen osakseen uuden ja entistä kehnomman ”uudistuksen”, jota koodatessaan ”asiantuntijat” ovat varmasti energiaa säästämättä tehneet kaikkensa romuttaakseen järjestelmän käytettävyyden lopullisesti. Viva la vida ja java!

Myös koulutus vaikuttaa olevan maassamme kerrassaan luokatonta. Julkinen taho työntää rahaa lähes puskutraktorimaiseen tyyliin raskaaseen järjestelmään, jonka virkoja täyttävät ”asiakkaiden” kuvausten mukaan hattivatteja muistuttavat palkannauttijat. Missä ovatkaan ne arvovaltaiset ja asiantuntevat auktoriteetit, jotka opastivat ihmisiä elontielle vuosikymmenet, silloin sotain jälkeen? Kumma dilemma: kehitys kehittyy, mutta kehityksen kehittäjät eivät kehity. Ne taantuvat.

Onneksi usein Wikipedia sentään tarjoaa oikeaa tietoa. Toisinaan tosin ärsyttää, ettei senkään antamaan tietouteen voi sataprosenttisesti luottaa. Ajoittain tekisi mieleni vaatia tilille tahoja, jotka vastaavat epäluotettavasta julkaisutoiminnasta ja siten viattomien ihmisten johtamisesta harhaan. Jos lähtee suin päin tarjoamaan viattomille kanssaeläjille tiettyä hyödykettä ilman siitä suoritettavaa välitöntä korvausta (eli suomeksi sanottuna ilmaiseksi), tulisi ehdottomasti varmistua a) tuotteen laadusta, b) luotettavuudesta ja c) käyttöturvallisuudesta. Tuotteeksi laskettakoot tässä yhteydessä niin materiaaliset tuotteet kuin palvelutkin.

Samaan aikaan kotiani täyttää jos jonkinmoinen kasa joutavaa roinaa, joista on joutunut jopa maksamaan rahaa. Sama roina on – jos mahdollista – osoittautunut vielä käyttökelvottomammaksi ja turhemmaksi kuin tämän kirjoituksen alussa mainittu pikaviestijärjestelmä. Silti näiden esineiden palauttaminen ja rahojen vaatiminen takaisin hankintojen ajankohdan jäätyä kauas taakse tuntuu hyvin nololta. Enhän minä nyt tyhmiä ostopäätöksiä tee, mitä nyt ehkä olisi voinut jäädä hankkimattakin jokunen esine. Ja sitä paitsi saattaahan niille joskus löytyä käyttöä!

Miten ilmaisuus voikaan olla näin sietämätöntä? Onneksi maailmassa on vielä kosolti asioita, joista on saa ja on lupa maksaa. Yhä useammin ostopäätöksen tuoma refleksinomainen itsensä kieltäminen tuo pelastuksen tyytymättömyyden hetkellä. Valitettavasti yhä edelleen maailmassamme on vielä myös ilmaisia asioita pilaamassa arkemme.

Siispä pyydän kauniisti, lähettäkää minulle lasku.

Toiveiden täyttäjä

Voin olla sinulle mies. Voin sanoa sinulle asiat, jotka haluat kuulla. Voin sulkea sinut syliini, kun pimenee ja tuuli kylmenee. Voin tukea sinun elämääsi, voin seistä vierellä ja katsoa eteenpäin kerä siristettyjen silmien. Et ehkä silti tavoita katsettani. Sen on vanginnut taivaanranta.

Voin olla sinulle veli. Voin ymmärtää ja tuntea sinut. Voin olla poikkiteloin edessäsi ja jättää kuvan, että silti ajattelen vain parastasi. Voin myös rientää apuun, kun tarvitset veljen hartioita. Voin olla läsnä. Voin olla hyvä. Et silti virtaa vertani.

Voin olla sinulle isä, kun elämä piiskaa ja ongelmat käyvät liian raskaiksi kantaa. Voin silittää päätäsi ja antaa sormiesi vaeltaa vuosikymmenten harmaannuttamia hapsiani ja vuosien uurteita silmäkulmissa. Voin tuntua ainoalta luotettavalta. Voin hakea lapset tarhasta ja olla heidän kanssaan illan. Lähden silti liian varhain.

Voin olla sinulle naapuri. Voin leikata puolestasi aidan. Samalla luon lumet pihaltasi. Luokseni voit tulla kahville ja hoidan lemmikkisi. Tunnen sisaresi auton sekä posteljoonin kolmipyörän kitisevien ketjujen äänen läpi aamuöisen unen. Lainaan sinulle tavarani ja vahdin tyhjää asuntoasi. Silti kiivastut kuitenkin lopulta turhasta.

Voin olla sinulle aamuinen herätys. Voin olla tyhjä jääkaappi tai aamuinen kosteankolea sanomalehti. Voin olla korvike kuin vehnästä paahdettu kahvi. Ehkä olen hätävara pahanpäivän tullen. Samalla ääneni on hiljaisuudessa kellon eteenpäin raksuttava viisari. Aivan kuten tuijottaa katseeni raollaan olevasta komerosta. Olen yksinäisyyden ahdistus ja ympäröivä tyyni hiljaisuus

Voin olla epäonnistunut eilinen. Voin olla lohtu väärille valinnoille. Voin olla hyvä omatunto. Voin olla kiiltokuva perhealbumissa.  Voin olla puuttuva palanen tai tuoda rauhan velvollisuudentunnollesi. Antaa sinulle palasia odotusten mukaiseen elämään. Voin istua vaalealla sohvallasi ilmettäni liikauttamatta. Takassa riittää valkeaa.

Voin täyttää toiveet. Voin kai olla se kaikki, sillä minä en tarvitse mitään, enkä pyydä mitään. Rautaristi riittää minulle. Minä tyydyn harppuun ja puolelleni painuvaan vaakaan. Siinä lepää sieluni ja olemukseni. Siinä lepään.

Siedän ja koitan kestää

Istun hiljaa. Hiukan värisyttää. Aika ajoin tunnen selvää tärinää. Väsyttää aikalailla. Odottaminen on pahinta. Piinallisuus ja elämisen sietämätön raskaus lyövät kättä edessäni ja yksissä tuumin päättävät istua hartioilleni. Olo kääntyy horkaksi. Tulee kylmä. Tekisi mieli syödä jotain. Toisaalta ei ole nälkä.

Ovesta astuu ahdistus. Se tarttuu rintaan ja kuristaa kaulasta. Tekee mieli heittää pitkäkseen. Tuntuu siltä kuin veri tahtoisi paeta suonista. Ei oikeastaan jaksa, vaikka sinällään en nyt taas ole väsynytkään kuitenkaan. Hassua. Ristiriitaisuuden sulotunteet aiheuttavat hämmennystä. Sydän lyö kuuluvasti, mutta silti tahdissa. Tahti rauhoittuu. Ehkä kaikki on hyvin. Ehkä liioittelen.

Huomaan kaipaavani kuuman veren virtaamisen tunnetta. Sitä virtaavaa voimaa kämmenselän nahan alla. Kaipaan onnistumisen humalaa. Pelkään etten selviä tällä tavoin. Onnistuminen antaisi aikaa. Onnistuminen olisi jatkoaika. Tekohengitystä juuri hämärän hetkellä. Se silti tavallaan pilaa kaiken. Se vie arvon kaiholta ja katkeruudelta. Silti se on edellytys jatkumolle. Masokismia.

Pian selviää, että olen hieman edennyt. Hetkeksi unohdin olla ahdistunut. Nyt pitää olla tarkkana! Ei saa leijua. Korkealta putoaa kovempaa. Ehkä istun jälleen alas. Pohdin tulevaa. Paljon stressiä tiedossa. Ahdistus palaa takaisin. Mieli rauhoittuu. Olo on normaalimpi. Olo on tuttu. Ei silti turvallinen. Tasainen on oikea sana. Apaattinen ja tasainen. Alistumassa suorituksiin. Ei anneta irti kaikkea. Vain se, mikä vaaditaan.

Ei olla kuitenkaan tyytyväisiä suoritukseen. Siitä seuraisi välitön leijunta. Korkealta pudotessa sattuisi liikaa. Ennenkin on sattunut. Tasaisuus turruttaa levollisesti. Tuomitaan riemuitsijat. Olen hiljaa ja otan tuiman ilmeen. Pidän ilkikurisesti kireästä olemuksestani. Stressi on jaloa. Ahdistus on hyve. Lopussa kiitos seisoo.

Joskus ehkä helpottaa. Tavallaan toivon sitä. Tavallaan en toivo sitä. En ole ansainnut helpotusta. Uskallan ääneti toivoa muutosta. Muutos on mahdollisuus. Sitä odotellessa siedän. Koitan kestää.

Voisiko muutos olla koti?

Joskus sitä äityy pohtimaan, että millaista olisi vain lähteä? Jättää vain nämä paperit tähän pöydälle. Ottaa takki selkänojalta, lompakko pöydältä, auto pihasta ja poistua. Sulkea ovi perässään tietäen, ettei avaa sitä pitkään, pitkään aikaan, jos koskaan. Ymmärtäisikö lähtemisen lopullisuutta lainkaan? Kaduttaisiko se joskus?

Miltä lähdön jälkeen tuntuisi matkata kohti tuntematonta? Tuntisiko ja tiedostaisiko sitä siinä hetkessä oman itsensä matkalla uuteen elämään? Katsoisiko sitä omia käsiään ja ajattelisi niiden ohjaavan matkaa kauas kotoa? Ajattelisiko matkanteon hetkellä itse matkaa lainkaan vai täyttyisikö ajatukset tulevasta? Kiristäisikö sitä silmiä ja ilmettään tuimaksi ja itsekseen mutisisi siitä, kuinka nyt taakse jäävä elämä saisi ansionsa mukaan?

Millaista olisi lähteä sen enempää hyvästelemättä ketään? Toteaisi vain ympäristölleen vakavalla ilmeellä eleettömästi, että asioiden täytyy mennä näin. Jättää kaikki ympärillä olevat hämmennyksen ja epätietoisuuden pehmeänsurulliseen huntuun. Toisiko se tyydytyksen katkeruuden kitkerään janontunteeseen, kun ei kuitenkaan voisi kärpäsenä katossa seurata jälkeenjäävien reaktioita?

Olisiko jännittävää peitellä omat jälkensä lähdön koittaessa? Paeta katoamisen lailla jälkiä jättämättä, kenellekään kertomatta? Joutuisiko silloin punnitsemaan omia motiivejaan? Tuntisiko siinä itsensä naiiviksi? Lokeroituisiko silloin muiden silmissä tahtomattaan kastiin, johon ei suin surminkaan tahdo kuulua? Onko hetkellisen turhautumishuipun tunne kyllin vahva primus motor sysäämään tielle kohti pysyvää muutosta? Alkaisiko jo matkalla epäillä tunnekuohuaan? Kääntyisikö sitä pian takaisin ja selittäisi vain testanneensa muita tai pilailleensa hetken mielijohteesta? Saattaisiko sitä jopa kiistää kaiken tapahtuneen ja radikaalit aikeensa?

Sitten sitä herääkin miettimään, että kaipaisiko sitä kuitenkin joskus elämäänsä? Kaipaisiko ihmisiä? Kaipaisiko asioita? Kaipaisiko paikkaa? Kaipaisiko aikaa? Tulisiko joskus sellainen olo, että tuli tehtyä hätiköity päätös? Olisiko pian käsissä jälleen uusi, mutta silti auttamatta vanhentuva elämä, josta pakeneminen kävisi päivä päivältä hallitsevammaksi ajatukseksi? Tulisiko muutoksesta ja lähtemisestä pysyvä olotila? Kaipaisiko joskus stabiilia tilaa? Kaipaisiko kotia? Voisiko matka olla koti?

Entäpä jos kukaan ei välittäisi? Kukaan ei yrittäisi estää? Tai mikä pahinta, jos koskaan ei saisi tietää, mitä toiset ovat lähdöstä ajatelleet? Eläisi lopunikäänsä epätietoisena arvuutellen sitä, kaipaako jäänyt elämä vai kaipaako vain itse jäänyttä elämää ilman, että uskaltaa tunnustaa sitä ääneen edes itselleen? Kuinka nöyrä on oma kunnia tehtyjen päätösten takana? Olisiko silloin suurinta rohkeutta palata? Olisiko silloin maita ja meriä nähnyt viisas kylänvanhin vai heikkohermoinen poukkoilija? Mitä ihmiset ajattelisivat? Millainen itse olisi? Opettaisiko lähteminen vai olisiko jäämisellä kuitenkin enemmän annettavaa?

Huomenna olen uusi ihminen

Huomenna olen kasvanut suuremmaksi. Huomenna olen uusi ihminen. Mitä olenkin tänään, sitä katson huomenna menneenä. Ilmeeni tänään ovat kasvoni huomenna, mutten näe niissä pelkoa. Huomenna olen nähnyt, että minulla oli vain voitettavaa. Siksi tänään aloin valmistautumaan huomiseen ilman pelkoa.

Huomenna puhun kieliä ja olen viisas. Olen käynyt kouluni ja katsonut maailmaa ylhäältä. Olen kiertänyt, kulkenut ja nähnyt. Olen tuntenut enteet ja tarttunut haasteisiin. Muiden keskellä olen huomenna itsevarma ja esikuva. Huomenna minulta kysytään neuvoja sekä ohjeita siihen, kuinka elää oikein. Huomenna kaikki tietävät minun edenneen varmoin elein ja täsmällisesti kuin kello. Tarkempi kuin luulisi elollisen olevan.  

Huomenna en enää kuuntele muiden arvosteluja, sillä elän itselleni.  Silloin tunnen itseni täydeksi ja rauhoitun. Ympärilläni elämä lepää ja odottaa tahtoani. Huomenna kuulen hengityksen, enkä enää vain kiihtynyttä pulssia. Huomenna olen selkänoja, huomenna minulla on tuki ja turva. Huomenna minussa lepää rauhallisuus.

Huomenna tiedän ja tunnen paremmin kuin ovat tehneet ennen. Huomenna katson käsiäni kaiken yllä. Huomenna olen saavuttanut kaiken. Huomenna näkevät minun onnistuneen.

Julkea kirjoitus!

Kirjoituksensa on sanalla sanoen julkea. Tekstihän suorastaan pilkkaa ja kärkkäästi hyökkäilee kohti lukijaansa erittäin epäasialliseen sävyyn. Ei tällaisia kirjoituksia kenenkään tulisi kirjoittaa, saati sitten mennä vielä julkaisemaan. Ei se ole kenenkään etu, kaikkein vähiten minun! Kirjoittaja on selkeästi hyvin naiivi ja ymmärtämätön entiteetti, jonka toimia ohjailee vain ja ainoastaan lähestulkoon absurdeja piirteitä saava huomionkipeys.

Pahinta on, että tämä teksti kertoo aivan varmasti minusta, vaikkei sitä siinä nyt näin aivan kirjaimellisesti olekaan todettu. Kirjoittajan tuntien hän on aivan varmasti tahtonut tuolla tavoin hyökätä juuri minua ja minun ystäviäni kohtaan. Minä kyllä tiedän ja vaistoan erehtymättömästi asian oikean tolan, kun tällaisia hengentuotteita näen. Ettäs kehtaakin! Eihän kukaan muu ole kokenut tämän tekstin tarinaa elämässään kuin minä. Elämäni on uniikki ja maailman näyteikkunassa. Nyt tuo hävytön ruoja niittää surutta minun kokemusteni satoa omaan laariinsa ja aikoo aivan varmasti hyötyä tästä jotain.

Pahinta kuitenkin tässä kaikessa on se, että nythän koko maailma tietää! Tällaista ajattelematonta verkkojulkaisua pääsee tutkimaan koko sivistynyt maailma. En edes uskalla kuvitella sitä häpeän määrää, joka minua kohtaa välittömästi astuessani ovesta ulos. Kyllähän kaikki tuon tekstin osaavat yhdistää minuun. Mahtavat katsoa minua kadulla kieroon. Kyllä sen verran yksiselitteisin sanakääntein oli tekstin subjekti kuvailtu, ettei siinä kyllä juurikaan jätetä tilaa spekuloinnille. Voisinpa joskus kostaa tämän jotenkin!

Muistan tuon samaisen kynäniekan aiemman kirjoituksen. Se kertoi aivan vallan varmasti hänen omista ongelmistaan! Hui kauhistus sentään, eihän kukaan muutoin keksisi kirjoittaa sellaisista kokemuksista ja tarinoista, ellei olisi sitä kokenut aivan omakohtaisesti. On se ihme, että tuollainen hävytön ruoja saa vapaasti täällä tehdä reklaamia kaiken maailman asioista, joista ei edes mitään ymmärrä! Yhtään ei ajattele tekojensa seurauksia. Niin moni näistä teksteistä on siinä määrin hullua luettavaa, että kyllä kirjoittajan päässä taitaa olla jotain pahemman kerran vialla. Ennen vanhaan tuollaiset tapaukset sentään osattiin vaientaa.

Kaikkihan me tiedämme, ettei kirjoittamiseen saa tuollaista sisältöä luotua ilman omaa kokemusta tai kokemusten luvatonta kopiointia. Se olisi silkka mahdottomuus, etenkin tuollaiselle toistaitoiselle räksyttäjälle, joka surutta anastaa toisten ihmisten elämäntarinat ja suorastaan tekee niistä pilkkaa! Ei ihminen voi keksiä tapahtumia täysin päästään, kyllähän näiden kaikkien tekstien on oltava jonkun ihmisen elämästä varastettuja. Näitä kirjoituksia lukiessa ei jää epäselväksi se, että täysi hunsvotti siinä kyseessä on. Kaikkea tällaista on pitänyt mennä kokeilemaan, puhumaan ja vielä sitten plagioimaan osia toistenkin elämistä. Sietäisi saada opetuksen mokoma!

Kenestäköhän se tuo edellinen kirjoitus kertoo, vielä minä sen selville saan…

Hei me saatiin nuori mukaan!

Eräs kuulas syksyinen ilta kylänraitilla on täynnä riemua ja hymyä; paikalliseen Yhdistykseen on saatu tänä iltana mukaan Nuori Jäsen! Eihän tuo Nuori itse ollut ensin edes ymmärtänyt lähteä toimintaan mukaan, mutta onneksi häntä tilaisuuden tullen kysyttiin mukaan. niin ja lopunviimeinhän jäsenyysasian esittäminen itsestäänselvyytenä moraalista ylemmyyttä henkivään sävyyn sinetöi helposti tämän erinomaisen asetelman. Yhdistys olisi nyt pelastettu.

Jotta Nuori Jäsen saadaan parhaiten ajettua toimintaan mukaan ja hänet perehdytettyä hienon, ja ennenkaikkea uljaisiin perinteisiin nojaavan, Yhdistyksemme toimintaan, on hänet hetimmiten syytä valita hallintoon. Ja koska Nuori Jäsen on eittämättä paras mahdollinen keulakuva Yhdistyksellemme muiden Yhdistysten rinnalla, ymmärrämme jokainen, että valinta samoin tein puheenjohtajaksi on varmasti paitsi kaikkien meidän, myös erityisesti Yhdistyksen ja Aatteen etu.

Pian Nuori Jäsen pääseekin juoksemaan Yhdistyksen jalosti hänelle tarjoamassa roolissaan alueellisissa Yhdistyskokouksessa, valtakunnallisessa Yhdistyskokouksessa, parissa Yhdistyksen omassa kokouksessa, viidessä Yhdistyksen hallituksen kokouksessa, kymmenessä Yhdistysten Ryhmän kokouksessa, YhdistysPäivillä sekä edustamaan Yhdistystä vielä Nuoruuden Intoa puhkuen ainakin Kylän markkinoilla, NaapuriKylän markkinoilla sekä mielellään vielä käy näyttäytymässä Kaupungin markkinoilla myös. Nyt on näet Yhdistyksessä vihdoin Nuori Jäsen!

Näin Nuori Jäsen pääsee mukaan iloiseen toimintaan. Vielä hänelle täytyy terottaa aika ajoin, mitä kaikkea upeaa tämä Yhdistys on aikojen saatossa tehnyt. Näitä hyväksi havaittuja menettelytapoja sekä perinteitä tulee Yhdistyksen ehdottomasti noudattaa myös Nuoren Jäsenen aikakaudella. Tietysti on hienoa, jos Nuori Jäsen löytää tapoja aktivoida toimintaamme ja löytää uusia väyliä olla esillä. Kuitenkin ei voi kylliksi korostaa sitä, kuinka tärkeää on, että nimenomaan Nuori Jäsen itse on silloin toteuttava taho ja pysyy täten myös esillä. Kaikkein hullunkurisimmat ideathan voidaan leppoisalla naurahduksella kuitata vaikkapa sitten kevätkokouksessa.

Pian kuitenkin on vuorossa kummastusta ja orastavaa hätääntymistä. Nuori Jäsen tuntuu suhtautuvan Yhdistyksen toimintaan hälyyttävän välinpitämättömästi! Hän jopa otti jätti ihan tuosta noin vain väliin Kansalliset YhdistysPäivät ja ilmoitti jostain olemattomasta esteestä. Nuori Jäsen ei taida laisinkaan käsittää, miten tärkeää on, että Yhdistys on edustettuna puheenjohtajan toimesta jokaisessa tilaisuudessa, joka maassamme järjestetään. Näin Yhdistys saa näkyvyyttä ja arvostusta Kylälläkin. Vain sitä kautta on mahdollista vaikuttaa.

Jokainen Yhdistyksen pitkän linjan veteraanijäsen on varmasti tehnyt kaikkensa, jotta Yhdistyksen toiminta tulisi tutuksi Nuorelle Jäsenelle. Hän on päässyt edustamaan ja olemaan vapaasti esillä kaikissa tilaisuuksissa. Hän on myös saanut oma-aloitteisesti järjestää markkinatempaukset sekä ideoida toiminnan aivan itse, tosin veteraanijäsenten hyväksynnällä tietenkin. Tässä valossa Nuoren Jäsenen mukaväsynyt ja piittaamaton suhtautuminen onkin täysin käsittämätöntä. Hänelle on annettu kaikki eväät ja mahdollisuudet olla Yhdistyksen Merkittävä Toimija. Hänen ei ole tarvinut odottaa vuoroaan Yhdistyksen Hallintoon, eikä entuudestaan jo ujoksi tiedetyn Nuoren Jäsenen ole tarvinut koskaan ehdottaa itseään mihinkään toimeen. Kaikki on tuotu eteen ilman erillistä pyyntöä.

Viimein syyskokouksessa on edessä kauhu, parku ja hammasten kiristys! Nuori Jäsen on kuin myrskyn merkki, hän jopa uhkaa jättää Yhdistyksen! Hän ei selvästikään ymmärrä, miten onnellisessa asemassa hän on, kun on päässyt vetämään Yhdistystä. Moni olisi kovin innoissaan ja kiitollinen hänen sijassaan, kertovat nähkääs, että jossain päin maassamme käydään kovinkin katkeria kilpoja siitä, kuka saa vetää sikäläistä Yhdistystä! Siitä huolimatta tämä Nuori Jäsen paiskoo esineitä ja heittelee papereita, vaikkei kukaan häneltä yrittänyt edes viedä mitään hänelle kuuluvaa tekemistä.  Kerhotiloista kesken kokouksen karmit kaulassa saranoiden puolelta ulos rymistävä Nuori Jäsen vahvistaa toimillaan sen, minkä koko veteraaniosasto on tiennyt jo halki maailman sivun: kiittämättömyys on todella maailman palkka!