Joulu tulee - oletko valmis?

Vuosi kääntyy ehtooseen. Suurin osa vuoden 2010 pettymyksistä on selätetty ja on aika viettää viimeiset viikot vuosikymmenen avausvuodesta. Iloksemme voimme huomata, että kuluneelle vuodelle riehakkaasti asettamamme uudenvuodenlupaus on saatu pidettyä: pystymme yhä näkemän itsemme peilistä. Hyvä syy siis nostaa glögilasin takana muutama sormi pystyyn ja pienellä virneellä tuulettaa voitonmerkkiä. Taas selvittiin!

Joulu tulee siis tulee väistämättä. Kinkut vaanivat nurkan takana, rosollin karvas kastike on naamioitunut viekkaasti herkullisen marjarahkan kuosiin ja kuusen neulaset odottavat herkeämättä mahdollisuutta päästä rapisemaan olohuoneen lattialle jalkapohjia pistelemään. Pipareita sentäs riittää, perinteiseen tapaan pidettiin muutama ylimääräinenkin minuutti 200 asteessa. Jos jokaisella pilvellä sanotaan olevan hopeareunus, niin näin pimeän vuodenajan juhlan kunniaksi on jokaisella possulla uljaasti piirteitään leivinpaperia vasten korostava hiilireunus.

Kyntteliköt on niin ikään nostettu ikkunoihin - ainakin sikäli, kun ne suostuivat toimimaan. Eipä tainnut viime joulusta muistua enää mieleen loisteen tehokkaasti torpedoivat muutamat palaneet polttimot, jotka törröttävät keskellä rivistöä mustina kuin nokikepit. Noh, polttimothan ovat jälleen välipäivinä halvempia tarjouskoreissa, täytynee pitää mielessä sitten ensi joulua varten. Olisihan se kiva tietty tuohon kuuseenkin laittaa kynttilät tänä vuonna, toisivat hieman valoa olkkariin. Pahaksi onneksi taisi tulla loppiaisena aikalailla kiireessä purettua edellisen kuusen jäljiltä vyyhti laatikkoon, nyt se muistuttaa enemmänkin pihakoivun latvassa viiman mukana vaappuvaa tuulenpesää, kuin jouluvaloja. Muistuttaa sikälikin, että muutaman lampun ollessa pimeänä, loputkin lakkoilevat ja näky hakee vertaistaan lohduttomuudessa. Nice.

Muutama joululahjakin on tullut hankittua kuusen alle, saadaan pidettyä pientä jännitystä ilmassa. Mitä mahtaakaan pitää sisällään mm. vuosittain huikean comebackin tekevä suorakaiteenmuotoinen lahjapaketti, jota heiluttaessa kuuluu tasainen rapina? Paketti, jonka sokea Reettakin yksinomaan kuuloaistin perusteella arvioisi Pandan konvehtirasiaksi, joita myydään jälleen marketissa aivan liian monen paketin erissä huikeaan tukkuhintaan. Muovikääreen tarratkin on valittu ajan henkeen sopivasti, ovat punaisia ja kertovat iloisen tervehdyksensä: "Parasta ennen 27.12.2010". Kyse on muuten sattumalta samasta päivästä, jolloin kinkku ja perunalaatikko alkavat hiljalleen hiipiä jo korvistakin ulos. Sattumaako? Ehkä.

Yö on yhtä kylmä teille molemmille

Hän on se tyyppi, jota aamulla ennen unohduksen humalaa häpeät. Hän on se hahmo, jonka kanssa seikkailun laitat aina kännin piikkiin. "Selvinpäin en ikinä olisi..." ja kuitenkin lähdit. Aikasi häpeät, koitat aktiivisesti unohtaa ja myöhemmin lopulta unohdatkin. Kännin piikkiin nämä on ennenkin laitettu, siinä se harkintakyky muutenkin sumenee. "Sori vaan, mutta kai sä ymmärrät..." Toki, eihän mikään hänelle sanottu tarkoita mitään, eihän? Helpompaa ja parempi niin.

Et ole koskaan miettinyt, mitä hän tekee tai kuka hän on. Jos joskus jotain tapahtui, ehkä hän sen silloin kertoi, muttei se kiinnostanut. Silloin hän oli sinulle pakollinen paha, kuin itsetuntosi märkä ja kylmä laastari. Jos joskus hänen kanssaan päätyisitkin sanailemaan, todennäköisesti itsetietoisesti ohjeistaisit häntä elämään oikein. Kertoisit hänelle kuinka puhua, seistä ja pukeutua. Olethan niin aulis ja jalo luonne, silkkaa hyvyyttäsi häntä opastat. Onhan sen oltava päivän selvää, että hän sinua ihailee, ei harmaus voi milloinkaan astua tasollesi.

Nuo etäisesti tutut kasvot muistat kuitenkin jostain. Hänet löytää pikkutuntien kiertävä katse yksin sivupöydästä istumasta puolityhjän lasin takaa. Hän on silloinkin viimeinen vaihtoehto, lyhin tikku ja pettyneen itsetunnon hatara oljenkorsi. Tätä ei tarvitse muistaa myöhemmin, eikä tuntea häntä kadulla tai kaupassa. Viikon katumus, kahden kylmyys ja hetken välttely. Aika siivoaa kuitenkin ihmiset ja muistot pois tieltä, niin on tehnyt ennenkin.

Häntä et näe ystäviesi kuvissa, joita he esittelevät. Jos hän johonkin kuvaan onkin sitten eksynyt, et sinäkään kiinnitä huomiota siihen taustalla seisovaan harmaaseen massayksilöön. Siellä seinustalla olet varmasti nähnyt hänet kuljeskelemassa, ikään kuin statistina elokuvassa täyttämässä ravintolaa. Hän on, muttei merkitse.

Ehkä muistatkin sanoneesi hänelle kuitenkin joskus muutaman muunkin sanan, nimittäin kun tarvitsitte paria lisätuolia ja hänen pöydässään ne olivat vapaita vietäviksi. Sama pöytä on ollut tyhjä monena muunakin iltana. Kuitenkin sisimmässäsi tiedät, että valomerkin jälkeen yö on yhtä kylmä teille molemmille.