Sanotaan, että luonnossa vain vahvin pärjää. Luonto pitää huolen lopuista. Mikäli erehtyisi ihannoimaan tällaista mallia tai sanoisi ääneen tämän toteutuvan myös vielä nykypäivänkin yhteiskunnassa, saisi todennäköisesti otsaansa samanlaisen leiman, kuin Halla-aho tai P. Linkola. Jokaisella meistä lienee oma mielipiteensä heidän edesottamuksistaan ja kirjoituksistaan, eikä tässä yhteydessä olekaan relevanttia takertua sen enempää heidän filosofioihinsa kuin meidän muidenkaan mielipiteisiin heistä.
Vielä länsimaisessakin yhteiskunnassa kuitenkin mennään pitkälti vahvojen ehdoilla. Esiin ja vallankahvaan nousevat ovat vahvoja luonteita, jotka lakaisevat kukin tavallaan ongelmat tieltään. Ympäröivä ”luonto” ja lopulta oma luonne korjaavat heikot sivuun menestyksen raiteilta ja viime kädessä suuri osa on vahvojen yksilöiden päätösten armoilla. Nämä esiin nousseet hahmot rakentavat infrastruktuurin, luovat ja ylläpitävät sosiaaliturvajärjestelmää sekä hallinnoivat muutoinkin julkisten varojen käyttöä. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että vahvempien luonteiden etiikan ja moraalin varassa on suuren osan toimeentulo. Tilanteen kärjistyessä massasta nousee aina uusia vahvoja hahmoja, jotka tarvittaessa vaikka populismiin turvautuen pääsevät esiin ja ottavat vallan.
Vahvoja luonteita samaan aikaan sekä rakastetaan, että vihataan. Jokainen johtaja jakaa tunteita, hän saa osansa sekä kateutta, että arvostusta. Perinteisessä ajattelussamme vahva johtaja mielletään yleensä vanhan liiton gentlemaniksi. Koviin ratkaisuihin ja suuriin visioihin kykeneväksi intellektuelliksi mieheksi. On tutkittu juttu, että näiden miesten takana seisoo miltei aina vahva nainen. Luonne, joka stimuloi miehen huikeisiin suorituksiin uralla ja toimii muusana tiukoissakin paikoissa. Joillekin se innovaation lähde on ns. toinen nainen, ei oma puoliso, vaan salainen rakastaja tai ihailun kohde.
Vahva nainen johtajana onkin sitten jo monesti vaikeampi yhtälö. Matkalla syntyy monenlaista mutkaa niin naisen omalle kohdalle, kuin tieltä lakaistuksi tulleille vahvoille miehillekin, jotka kolahtaneen itsetuntonsa riivaamina janoavat kostoa. Vahva ja älykäs nainen herättää mielipiteitä ja tunteita etenkin monissa konservatiivisissa työyhteisöissä vahvaa miestä enemmän. Vahva nainen raivaa tietään matkalla tähtiin läpi sellaisien ongelmien, joita nouseva mies ei välttämättä koskaan joudu kohtaamaan. Esimerkiksi tasa-arvosta on kuitenkin kirjoitettu jo satoja artikkeleita, joten en paneudu siihen ongelmaan sen enempää. Seksismiin tai muuhun esineellistämiseen en halua myöskään ottaa mitään kantaa.
Silti vahva ja menestyvä nainen kohtaa yllättävän usein etenkin miesvaltaisilla aloilla jotain sellaista, josta vähemmän kirjoitetaan ja puhutaan. Hän nimittäin saa etenkin vielä nuoremmalla iällä osaksensa uskomattoman määrän sellaisia epätoivoisia rakkaudentunnustuksia, joita harva ulkopuolinen osaa edes tulla ajatelleeksi. Vahvaan persoonaan ihastutaan helposti ja hänet koetaan puoleensavetäväksi. Matkan varrella itsetuntonsa huipulla olevat miehet haluavat nousua tekevän naisen itselleen. Jopa hieman ylimitoitetulla egolla varustetut ”erauspojat” ovat kukin vuorollaan aivan varmoja siitä, että menestyvä nainen lähtisi juuri hänen kaltaisensa alfan matkaan heti tilaisuuden tullen.
Tästä aiheutuu paljon ongelmia. Menestyvä ja ekstrovertti nainen on ehkä erehtynyt luulemaan jollain tavalla suhteen kollegaan tai muutoin vastaan tulleeseen mieheen olevan puhtaasti ammatillinen tai kaverillinen, mutta jossain vaiheessa asetelma sälähtää lattialle putoavan kristallikruunun tavoin sirpaleiksi. Selviää, että tunteet ovat yksipuolisia ja nainen joutuu tykönään miettimään jälleen kerran suhtautumistaan miespuoleisiin kollegoihin, omaan käytökseensä sekä rooliinsa työpaikalla tai muussa tähän verrattavassa yhteisössä. Nainen potee huonoa omatuntoa sisimmässään siitä, ettei tunne mitään ja loukkaa siksi ihmistä, jonka on kokenut ystäväkseen. Mies taas jää yksin tunteidensa kanssa, turhautuu ja voi siksi pahoin. Hyväsydämiselle ihmiselle tilanne voi olla hyvinkin sietämätön. Naisen kannalta etenkin, jos tapahtumasarja toistuu usein, tai pahimmassa tapauksessa useampi samalla kertaa. Valitettavasti Murphyn lain mukaan asiat aina menevät juuri näin.
Tunteilleenhan meistä ei kukaan voi lopulta mitään, eikä niistä voi ketään syyttää. Tähän voisi siteerata vanhaa kiinalaista sananlaskua ”Kahta asiaa ihminen ei voi peittää: rakkautta ja yskää”. Hieman samaan tyyliin kotimainen rock-ajattelija A.W. Yrjänä taiteili CMX:n kappaleessa Ei yksikään: ”Kuka ihmisten kuningas on tunteidensa valtias? Kuka viisauden rakastaja rakkautensa ruhtinas? Ei yksikään.” Toisaalta sanotaan myös, että ”Mulier mulieribus lupus – nainen on naiselle susi”. Voiko siis vahva ja menestyvä nainen luottaa lopulta keneenkään? Ankara asennekasvatus ja säädökset voivat parantaa tasa-arvon toteumista, mutta millä ihmeen keinolla rakkauden saisi aisoihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti