Vahvan naisen rinnalla

Jokainen hetki maailmassamme on loppujen lopuksi eloonjäämistaistelua. Milloin pitää tehdä tulosta työssä, milloin suoriutua kodin velvoitteista, milloin taas täyttää muiden sidosryhmien asettamat odotukset. Oma aktiivisuus ja valppaus usein antavat pelivaraa ja hieman mahdollisuuksia valita ja katsoa reittejä ennalta selviksi, kun ennakoidut asiat tapahtuvat. Toisaalta oma aktiivisuus saattaa kääntyä itseään vastaan, jos sitä ei täysin hallitse. Tällöin pakkaan alkaa kasaantua liikaa huolehdittavaa ja ympäristön odotuksia, eikä täysillä kierroksilla käyvä pieni ihminen kauaa jaksa.

Kirjoitin edellisessä blogitekstissäni vahvan naisen osasta yhteiskunnassamme. Äskeinen johdantokappale eloonjäämistaistelusta antaa hyvän aasinsillan kolikon kääntöpuolelle. Toisin sanoen sille, millaista sitten on miehen näkökulmasta katsottuna elää vahvan ja etenevän naisen rinnalla? Mitä lopulta tuo tullessaan se, kun joku saa valloitettua itselleen tämän tavoitellun, ihaillun ja laajalti erilaisia tunteita herättävän naisen?

Vanhakantainen ajatusmallimme lähtee siitä, että mies on perheen pää. Tämä vaikuttaa etenkin miesten asenteisiin yhä. Saamme lukea toistuvasti eri tutkimuksista, joiden mukaan suurin osa miehistä kokee nöyryyttävänä seikkana, jos hänen vaimonsa palkka on suurempi, tai vaimo on työn sanelemassa ympäristössä puolisoaan vaikutusvaltaisemmassa asemassa. Tämä heijastelee nähdäkseni peruja traditionaalisesta kotiäiti-mallista, jossa vaimon tehtävänä oli huolehtia taloudenhoidosta ja lapsista. Tuolloin mies puolestaan järjesti kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla perheen toimeentulon. Joskus tämä tapahtui metsällä, joskus peltotyössä, mutta toisena aikana ansaitsemalla rahaa tehtaassa. Monissa kulttuureissa tällainen toimintatapa on voimissaan yhä edelleenkin (mikä tietenkin vääristää esimerkiksi kansojen vertailukeinona käytetyn bruttokansantuotteen laskemista, sillä kotitöiden taloudellinen arvostaminen on käytännössä mahdotonta).

Yleisesti ottaen miesten maailmassa kunnialla, miehisyydellä, oman itsensä arvostamisella sekä menestyksellä on keskeisempi merkitys kuin naisten maailmassa. Miesporukassa vaimonsa tossun alle jäänyt mies jää arvoasteikossa armotta muiden taakse. Vahvan naisen ottaminen vaimoksi on miehelle aina riski. Vahva nainen herättää voimakkaita tunteita ympäristössään ja miehen on kyettävä hänen rinnallaan sopeutumaan näihin ympäristön tuntemuksiin, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Oman arvonsa tuntevan miehen on niin ikään pystyttävä sulattamaan se, että vaimo todennäköisesti tulee menemään elämässä pidemmälle ja miehen kohtalo saattaa olla vaikkapa päätyminen edustuspuolisoksi. Niin hassua kuin se tavallaan tällaisessa ”tasa-arvon yhteiskunnassa” onkin, monelle miehelle tämä on aivan sietämätön tilanne.

Mies ei tyypillisesti pysty ajattelemaan niitä hyötyjä, joita naisen menestys tuo, vaan hän keskittyy kateellisena enemmänkin surkuttelemaan sitä, ettei hän itse ole pystynyt samaan.  Hän ei esimerkiksi kykene käyttämään hyväkseen kaikkia niitä verkostoitumisen mahdollisuuksia, joita hänellä menestyvän vaimon myötä saattaisi olla ulottuvillaan, sillä kateus omalle puolisolle on niin hallitseva tunne. Kuitenkin näiden yhteyksien laskelmoitu hyödyntäminen oman menestyksen edistämiseksi saattaisi nostaa miehen omaa asemaa hyvinkin merkittävästi. Alkukantainen ajatus perheen päästä sekä siitä syntyvä alemmuuskompleksi suojelevat miestä liialta menestymiseltä. Harva pystyy tuntemaan ylpeyttä puolison saavutuksista.

Tästä huolimatta yleensä vahva mies vahvan naisen rinnalla lienee stereotyyppisin oletus. Usein kuulee esitettävän sellaisen ajatuksen, että vahvaluontoinen nainen vaatii rinnalleen miehen, josta hänelle on vastusta. Sellaisen miehen, joka pystyy haastamaan naisen voimakkaan johtamisvietin ja toisaalta stimuloimaan omalla luonteellaan naisen älykkyyttä ja valppautta.  Vahva mies usein kestääkin vahvan naisen rinnalla monenlaisten tilanteiden ristipaineessa ja toisiaan haastaen sekä eteenpäin työntäen tällainen pariskunta saattaa edetä elämässä todella pitkälle.

Vahvan naisen kanssa elämä on siis miehelle jatkuvaa eloonjäämistaistelua. Mikäli mies kuitenkin on itsestään hyvin epävarma, ottaa voimakas nainen helposti tästä täysin yliotteen. Pariskunnan voimasuhteet vääristyvät samalla tavoin, kuin voimakkaan sovinistimiehen ja alistuvan vaimonkin kohdalla tapahtuu.

Väitän kokemusteni perusteella, että kaikkein keskeisin ongelma on, kun mies kokee usein joutuvansa kilpailemaan puolisostaan ja tuntee jatkuvaa epävarmuutta siitä, onko hänellä lopulta edes rahkeita pitää vaimoaan itsellään lukuisien kilpakosijoiden keskellä? Tätä mies ei tietenkään kenellekään voi tunnustaa, mutta jokainen vaimon puheille tuleva mies saattaa aiheuttaa epävarmassa puolisossa hyvin voimakkaita negatiivisia tuntemuksia. Nämä tuntemukset saattavat purkautua äkillisenä apaattisuutena, ylisuojelemisena tai jopa aggressiivisena käytöksenä. Epävarmassa tilassa mies ei pysty selkeästi vetämään eroa siihen, kuka on tullut keskustelemaan vaimon kanssa aivan viattomassa mielessä esimerkiksi työasiasta tai harrasteesta ja kuka puolestaan yrittää valloittaa tämän vahvan ja puoleensavetävän naisen. Tällöin ajaudutaan usein kiusallisiin tilanteisiin ja asetelman kärjistyessä ajan myötä on koko suhde tuhoon tuomittu.

Pahinta näissä tilanteissa on usein se, ettei vahva nainen pysty näkemään oman roolinsa ja luonteensa ulkopuolelle. Hän ei kykene havaitsemaan näitä syitä, jotka ovat johtaneet miehen oikuttelevaan käytökseen. Ekstrovertti nainen ei myöskään ymmärrä sitä, että hänen jatkuva avoin käyttäytymisensä saattaa viestiä muille miehille sitä, että tämä ikään kuin kaipaisi itselleen lisää haasteita alistetun ja epävarman miehen tilalle. Hän saattaa heittää omasta mielestään viatonta flirttiä ja huumoria toistuvasti eri henkilöille. Ongelman ydin on monesti myös siinä, että miehet keskenään ymmärtävät naisen signaalit samalla tavalla, mutta ovat molemmat väärässä naisen tarkoitusperien suhteen. Toisin sanoen siis vieras mies kuvittelee, että hänellä olisi mahdollisuuksia valloittaa nainen ja puoliso taas kokee naisen haluavan häntä ”paremman miehen”. Itse signaaleja jakava nainen sen sijaan on eri linjoilla ja hänen oma tarkoitusperänsä ei välttämättä kuitenkaan liity tähän mitenkään. Vieressä kulkeva epävarma puoliso silti pahoittaa mielensä toistuvasti jokaisesta hymystä ja katseesta, aivan samalla tavoin kuten minä-kuvaansa vielä rakentavat teinitytöt kiukuttelevat poikaystävilleen vieraiden tyttöjen vilkuilusta.

Vahvemman puolison on siis aina tunnettava aivan erityinen vastuu parisuhteestaan sukupuoleen katsomatta. Heikompi alistuu aina ja parisuhteen kannalta on usein hyvin myrkyllistä, jos alistumaan joutuva on itsetuntonsa ja oman ihmisarvonsa kanssa kamppaileva mies. Lyötyä ei saa enää lyödä, todellista vahvuutta ja sosiaalista älykkyyttä onkin se, että ymmärtää milloin oman viehätysvoimansa testaaminen on syytä jättää vähemmälle ja keskittyä vaalimaan sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Voitaneen siis todeta vahvan naisen olevan oman roolinsa vanki. Varomattomalla käyttäytymisellään hän kuitenkin kaivaa omasta haudastaan vielä paljon syvemmän.

Vahvan naisen osa

Sanotaan, että luonnossa vain vahvin pärjää. Luonto pitää huolen lopuista. Mikäli erehtyisi ihannoimaan tällaista mallia tai sanoisi ääneen tämän toteutuvan myös vielä nykypäivänkin yhteiskunnassa, saisi todennäköisesti otsaansa samanlaisen leiman, kuin Halla-aho tai P. Linkola. Jokaisella meistä lienee oma mielipiteensä heidän edesottamuksistaan ja kirjoituksistaan, eikä tässä yhteydessä olekaan relevanttia takertua sen enempää heidän filosofioihinsa kuin meidän muidenkaan mielipiteisiin heistä.

Vielä länsimaisessakin yhteiskunnassa kuitenkin mennään pitkälti vahvojen ehdoilla. Esiin ja vallankahvaan nousevat ovat vahvoja luonteita, jotka lakaisevat kukin tavallaan ongelmat tieltään. Ympäröivä ”luonto” ja lopulta oma luonne korjaavat heikot sivuun menestyksen raiteilta ja viime kädessä suuri osa on vahvojen yksilöiden päätösten armoilla. Nämä esiin nousseet hahmot rakentavat infrastruktuurin, luovat ja ylläpitävät sosiaaliturvajärjestelmää sekä hallinnoivat muutoinkin julkisten varojen käyttöä. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että vahvempien luonteiden etiikan ja moraalin varassa on suuren osan toimeentulo. Tilanteen kärjistyessä massasta nousee aina uusia vahvoja hahmoja, jotka tarvittaessa vaikka populismiin turvautuen pääsevät esiin ja ottavat vallan.

Vahvoja luonteita samaan aikaan sekä rakastetaan, että vihataan. Jokainen johtaja jakaa tunteita, hän saa osansa sekä kateutta, että arvostusta. Perinteisessä ajattelussamme vahva johtaja mielletään yleensä vanhan liiton gentlemaniksi. Koviin ratkaisuihin ja suuriin visioihin kykeneväksi intellektuelliksi mieheksi. On tutkittu juttu, että näiden miesten takana seisoo miltei aina vahva nainen. Luonne, joka stimuloi miehen huikeisiin suorituksiin uralla ja toimii muusana tiukoissakin paikoissa. Joillekin se innovaation lähde on ns. toinen nainen, ei oma puoliso, vaan salainen rakastaja tai ihailun kohde.

Vahva nainen johtajana onkin sitten jo monesti vaikeampi yhtälö. Matkalla syntyy monenlaista mutkaa niin naisen omalle kohdalle, kuin tieltä lakaistuksi tulleille vahvoille miehillekin, jotka kolahtaneen itsetuntonsa riivaamina janoavat kostoa. Vahva ja älykäs nainen herättää mielipiteitä ja tunteita etenkin monissa konservatiivisissa työyhteisöissä vahvaa miestä enemmän. Vahva nainen raivaa tietään matkalla tähtiin läpi sellaisien ongelmien, joita nouseva mies ei välttämättä koskaan joudu kohtaamaan. Esimerkiksi tasa-arvosta on kuitenkin kirjoitettu jo satoja artikkeleita, joten en paneudu siihen ongelmaan sen enempää. Seksismiin tai muuhun esineellistämiseen en halua myöskään ottaa mitään kantaa.

Silti vahva ja menestyvä nainen kohtaa yllättävän usein etenkin miesvaltaisilla aloilla jotain sellaista, josta vähemmän kirjoitetaan ja puhutaan. Hän nimittäin saa etenkin vielä nuoremmalla iällä osaksensa uskomattoman määrän sellaisia epätoivoisia rakkaudentunnustuksia, joita harva ulkopuolinen osaa edes tulla ajatelleeksi. Vahvaan persoonaan ihastutaan helposti ja hänet koetaan puoleensavetäväksi. Matkan varrella itsetuntonsa huipulla olevat miehet haluavat nousua tekevän naisen itselleen. Jopa hieman ylimitoitetulla egolla varustetut ”erauspojat” ovat kukin vuorollaan aivan varmoja siitä, että menestyvä nainen lähtisi juuri hänen kaltaisensa alfan matkaan heti tilaisuuden tullen.

Tästä aiheutuu paljon ongelmia. Menestyvä ja ekstrovertti nainen on ehkä erehtynyt luulemaan jollain tavalla suhteen kollegaan tai muutoin vastaan tulleeseen mieheen olevan puhtaasti ammatillinen tai kaverillinen, mutta jossain vaiheessa asetelma sälähtää lattialle putoavan kristallikruunun tavoin sirpaleiksi. Selviää, että tunteet ovat yksipuolisia ja nainen joutuu tykönään miettimään jälleen kerran suhtautumistaan miespuoleisiin kollegoihin, omaan käytökseensä sekä rooliinsa työpaikalla tai muussa tähän verrattavassa yhteisössä. Nainen potee huonoa omatuntoa sisimmässään siitä, ettei tunne mitään ja loukkaa siksi ihmistä, jonka on kokenut ystäväkseen. Mies taas jää yksin tunteidensa kanssa, turhautuu ja voi siksi pahoin. Hyväsydämiselle ihmiselle tilanne voi olla hyvinkin sietämätön. Naisen kannalta etenkin, jos tapahtumasarja toistuu usein, tai pahimmassa tapauksessa useampi samalla kertaa. Valitettavasti Murphyn lain mukaan asiat aina menevät juuri näin.

Tunteilleenhan meistä ei kukaan voi lopulta mitään, eikä niistä voi ketään syyttää. Tähän voisi siteerata vanhaa kiinalaista sananlaskua ”Kahta asiaa ihminen ei voi peittää: rakkautta ja yskää”. Hieman samaan tyyliin kotimainen rock-ajattelija A.W. Yrjänä taiteili CMX:n kappaleessa Ei yksikään: ”Kuka ihmisten kuningas on tunteidensa valtias? Kuka viisauden rakastaja rakkautensa ruhtinas? Ei yksikään.” Toisaalta sanotaan myös, että ”Mulier mulieribus lupus – nainen on naiselle susi”.  Voiko siis vahva ja menestyvä nainen luottaa lopulta keneenkään? Ankara asennekasvatus ja säädökset voivat parantaa tasa-arvon toteumista, mutta millä ihmeen keinolla rakkauden saisi aisoihin?

Voisiko stressistä syyttää alieneita?

Ensin tuli kivikausi. Siitä etenimme kepein askelin pronssikauteen ja vähintään yhtä hyvällä sykkeellä kohti rautakauden kiroja. Alkoi kaupunkivaltioiden ja erilaisten imperiumien valtakausi. Ehkä tietyntyyppiset ensiaskeleet kohti alkeellista kaupungistumista otettiin tuolloin, vaikka verkkaisen urbanisoitumisen voidaankin Suomessa katsoa alkaneen vasta keskiajalla Turusta. Kaupungistuminen toi sittemmin mukanaan teknologiakehitystä ja asetti ihmisen osaksi koneen tavoin toimivaa järjestelmää. Nyt elävä olento elottomassa ympäristössä pakotetaan heräämään aamulla, kun vielä väsyttää ja menemään illalla nukkumaan, vaikka ei vielä väsytä.

Omalla tavallaan ihminen elollisena olentona sääteli oman toimintansa seesteisellä hitaudella kuitenkin ympäristöään 1900-luvulle asti, vaikka Newton, Edison, Graham Bell ja myöhemmin Ford yrittivätkin kukin vuorollaan parhaansa mukaan nopeuttaa ja hektistää yhteiskuntaa neronleimauksillaan. Ehkä hyvää hyvyyttään, ehkä ajattelemattomuuttaan. Toki tieteen puolesta, mutta samalla elävää olentoa vastaan. Heitä ei varmaankaan kannata sen enempää arvostella. Sen sijaan voidaan toki spekuloida sillä, ovatko saavutus ja läpimurto loppujen lopuksi päämäärä ja itseisarvo? Kenen laariin tieteen kehitys lopulta sataa?

5.7.1947 paiskautui New Mexicon autiomaahan jotain, joka tunnetaan sittemmin nimellä Roswellin tapaus. Tämän tapahtuman jälkeen syntyi lukuisia salaliittoteorioita aina ufoista ja säähavaintopalloihin. Merkillistä kyllä, että tämän jälkeen juuri samana vuonna ja juuri Yhdysvalloissa pimeänäkölaitteet kehittyivät täysin selittämättömin harppauksin ja eräässä laboratoriossa keksittiin kuin tyhjästä yksi suurista ihmiskunnan myöhempien aikojen vitsauksista, eli transistori. Tämä esimerkiksi kytkimenä tai vahvistimena toimiva komponentti mahdollisti tietotekniikan mullistumisen ja tekoälyn voittomarssin, joka kaataa aitoja sekä eläviä ihmisiä surutta tieltään. Nyt tekoäly ei enää palvele, vaan sitä palvellaan.

Nykyään, tänä päivänä, nykyaikana, näinä aikoina elämme niin sanotusti stressikautta. Hektinen elämä pitää otteessaan halusimme tai emme. Tekoäly lyö tahtia massojen marssille. Saalistajan ja keräilijän vaistot jalostuvat puolijohdeteknologian riemukulun tulvassa kohti digiaivoja, jotka havainnoivat, luokittelevat ja suodattavat Googlen hakutulokset sekunneissa. Globaali tieto on jokaisessa torpassa jokaisella hetkellä, transistorien synnystä vauhdittunut kehitys on ottanut vallan elävistä olennoista.

Sanotaan usein, ettei nykyaikana eläminen ole kovinkaan haastavaa verrattuna puutteellisiin sotavuosiin. Kaikesta oli pulaa, kouluun oli matkaa kaksi tuntia tasatyöntöä. Tosiasiassa siihen ympäristöön kuitenkin ihminen sopi paljon paremmin. Sota-ajan kuolemanpelko piti otteessaan, mutta yhteisöllisyys, Talvisodan henki ja vallitseva verkkainen elämänmeno tasapainottivat mieltä. Stressitaso oli vielä 1900-luvun alkupuolella suurella väestöllä hyvin erilainen kuin nykyään. Väitän, että on eri asia pelätä kuolevansa pommituksessa, kuin tuntea joka hetki riutuvansa ja hitain askelin päivä toisensa jälkeen integroituvansa osaksi tahdotonta ja kasvotonta massaa. Tuntea kuolevansa ilman, että kuolee.

On selvää, ettei ihmisen elimistöä ole suunniteltu nykyisen kaltaiseen virastoaikatauluun ja näyttöpäätetyöskentelyyn. Loman alkaessa me monet olemme ensimmäisen viikon kuin kissat pistoksissa. Sitä ei oikein tiedä miten päin olisi ja oikein ei tahdo nukutuksikaan saada. Tekemättömien kotitöiden ja harrastevelvotteiden tulva ahdistaa jo valmiiksi. Kun tästä viikosta on selvitty, alkaa olo olla seesteisen raukea. Mitään ei oikeastaan saa vieläkään aikaan, sillä olo on sanalla sanoen vetelä. Hiljalleen alkaa hahmottua myös se, miten väsyneeksi itsensä on puolijohdemaailmassa vetänyt. Stressihormonien taso elimistössä laskee loman jatkuessa, kun ihminen huomaa olevansa lomalla. Väsymys laukeaa ja pari viikkoa menee näppärästi nukkuessa. Tietoyhteiskunnassa elämme tietokoneiden kovassa tahdissa ja kehityksessä sekä menestyksessä pysyy mukana vain nopeimmat aivot, jotka useiden machien nopeudella ratkovat ja sukkuloivat bittiavaruuden sekamelskassa.

Tehdäänpä tästä ajatuksenvirrasta lyhyt ja tiivis kehäpäätelmä. Transistorin keksiminen avasi portteja, rikkoi raja-aitoja ja vauhditti huimasti kilpajuoksua kohti stressiyhteiskuntaa. Tosini sanoen, jos Roswellista löytyi vuonna 1947 jotain, joka edesauttoi ja oli ehkäpä jopa edellytys transistorin synnyssä, niin emmekö voisi silloin hyvillä mielin syyttää alieneita stressiyhteiskunnasta ja pahasta olostamme?

Pää auki!

Aikoinaan hieno suomirokkiä soittava yhtye nimeltä Viikate julkaisi albumin Unholan Urut. Sitä seurasi ensin kiertue Urku auki, seuraava kiertue taisi olla Huuli auki ja kolmantena Monttu auki.

Tämän innoittamana totean, että tässä blogissa on nyt pää auki. Ymmärtäkää se kukin tavallanne, tapani tulette tuntemaan ;-)