Facebookin chat bugittaa ja tökkii, eikä toimi. Välillä viestit poksahtelevat inboxiin ja välillä alapalkkiin jollain selittämättömällä logiikalla, jonka edessä itse Einsteinkin olisi varmasti järkytyksestä katollaan. Statuspäivityksien kommentit menevät läpi miten sattuvat. Kuvien selaaminen ja lataaminen jumittaa systeemit, eikä ota lainkaan luonnistuakseen esimerkiksi kännykän nettiselaimella (ja jos yksikin sielunsa puraistulle omenalle myyneistä pikku neropateista tulee viisastelemaan aiheeseen liittyen jotain omasta lelustaan, poistan vesipyssystäni varmistimen, viritän tervan sekä höyhenet valmiiksi ja ryhdyn viipymättä kostotoimenpiteisiin).
Tämän lisäksi joka ikinen kerta saa loggailla itseänsä sisään kylmä hiki otsalla; onko tämä samainen ihmisten elämän ja arjen riistävä tuomiopäivän systeemi saanut jälleen osakseen uuden ja entistä kehnomman ”uudistuksen”, jota koodatessaan ”asiantuntijat” ovat varmasti energiaa säästämättä tehneet kaikkensa romuttaakseen järjestelmän käytettävyyden lopullisesti. Viva la vida ja java!
Myös koulutus vaikuttaa olevan maassamme kerrassaan luokatonta. Julkinen taho työntää rahaa lähes puskutraktorimaiseen tyyliin raskaaseen järjestelmään, jonka virkoja täyttävät ”asiakkaiden” kuvausten mukaan hattivatteja muistuttavat palkannauttijat. Missä ovatkaan ne arvovaltaiset ja asiantuntevat auktoriteetit, jotka opastivat ihmisiä elontielle vuosikymmenet, silloin sotain jälkeen? Kumma dilemma: kehitys kehittyy, mutta kehityksen kehittäjät eivät kehity. Ne taantuvat.
Onneksi usein Wikipedia sentään tarjoaa oikeaa tietoa. Toisinaan tosin ärsyttää, ettei senkään antamaan tietouteen voi sataprosenttisesti luottaa. Ajoittain tekisi mieleni vaatia tilille tahoja, jotka vastaavat epäluotettavasta julkaisutoiminnasta ja siten viattomien ihmisten johtamisesta harhaan. Jos lähtee suin päin tarjoamaan viattomille kanssaeläjille tiettyä hyödykettä ilman siitä suoritettavaa välitöntä korvausta (eli suomeksi sanottuna ilmaiseksi), tulisi ehdottomasti varmistua a) tuotteen laadusta, b) luotettavuudesta ja c) käyttöturvallisuudesta. Tuotteeksi laskettakoot tässä yhteydessä niin materiaaliset tuotteet kuin palvelutkin.
Samaan aikaan kotiani täyttää jos jonkinmoinen kasa joutavaa roinaa, joista on joutunut jopa maksamaan rahaa. Sama roina on – jos mahdollista – osoittautunut vielä käyttökelvottomammaksi ja turhemmaksi kuin tämän kirjoituksen alussa mainittu pikaviestijärjestelmä. Silti näiden esineiden palauttaminen ja rahojen vaatiminen takaisin hankintojen ajankohdan jäätyä kauas taakse tuntuu hyvin nololta. Enhän minä nyt tyhmiä ostopäätöksiä tee, mitä nyt ehkä olisi voinut jäädä hankkimattakin jokunen esine. Ja sitä paitsi saattaahan niille joskus löytyä käyttöä!
Miten ilmaisuus voikaan olla näin sietämätöntä? Onneksi maailmassa on vielä kosolti asioita, joista on saa ja on lupa maksaa. Yhä useammin ostopäätöksen tuoma refleksinomainen itsensä kieltäminen tuo pelastuksen tyytymättömyyden hetkellä. Valitettavasti yhä edelleen maailmassamme on vielä myös ilmaisia asioita pilaamassa arkemme.
Siispä pyydän kauniisti, lähettäkää minulle lasku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti